Tulvavedet vellovat – suojaa omaisuutesi

Finanssiala ry on koonnut ohjeet siitä, miten tulvaan kannattaa varautua ja miten tulvavahinkoja voi torjua.

Finanssiala ry on koonnut ohjeet siitä, miten tulvaan kannattaa varautua ja miten tulvavahinkoja voi torjua.

​Kevätaurinko sulattaa lumet ja muuttaa ne vesimassoiksi. Jokien kevättulvat saattavat olla tänä keväänä jopa normaalia suurempia etenkin Pohjanmaalla ja Lapissa. Finanssiala ry on koonnut kattavan listan siitä, miten tulvaan kannattaa varautua ja miten tulvavahinkoja voi torjua.

Omaisuuden suojaamiseksi ohjeissa kehotetaan muun muassa hankkimaan valmiiksi hiekkasäkkejä ja ostamaan varastoihin parin päivän varoiksi ruokaa, lääkkeitä ja puhdasta vettä. Talon alaosan eristämiseen kannattaa varautua ennalta, ja esimerkiksi kellarin ikkunat on hyvä tiivistää. Tulvaveden pääsyn pohjakerroksen lattiakaivojen kautta taloon voi estää muovilla ja painavalla hiekkasäkillä.

Finanssiala ry muistuttaa, ettei tulvista aiheutuvia rakennus- ja irtaimistovahinkoja ole korvattu enää muutamaan vuoteen valtion varoista, vaan vahinkovakuutuksista muiden omaisuusvahinkojen tapaan. Sen takia järjestö kehottaa tarkistamaan  vakuutuksen kattavuuden.

Finanssiala ry:n ohjeet, miten varautua tulvaan > 

 

 

Lue lisää

Katso kaikki