Tulevaisuuden datakeskus voisi lämmittää naapurustonsa
Suomeen kaivataan niin elinkeinoelämän kuin valtionkin mielestä lisää datakeskusinvestointeja. Datakeskuksista ei kuitenkaan tarvitse tehdä sähkösyöppöjä, vaan ne voidaan rakentaa energiatehokkaiksi ilman suuria kustannuksia, jos vain tahtoa riittää.
Schneider Electricin ja WWF:n järjestämässä Data kuuluu kaikille -seminaarissa Aalto-yliopistolla pohdittiin 9.10., miten Suomeen saataisiin houkuteltua lisää datakeskusinvestointeja. Tilaisuudessa puntaroitiin myös datakeskusten ja tiedonhaun vaikeasti mitattavia ympäristövaikutuksia. Tuoreimpien tilastojen perusteella teknologiajättien datakeskukset kuluttavat jo 10 prosenttia maailman sähkönkulutuksesta.
“Energiansäästö on meidän kaikkien yhteinen asia, siksi vietämme tällä viikolla Energiansäästöviikkoa. Energian kulutuksen pienentäminen ei ainoastaan edistä luonnon monimuotoisuuden säilymistä, vaan se liittyy myös kansantalouden kehittymiseen ja ihmisten hyvinvointiin. Olemme täällä ratkaisemassa isoja asioita”, WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder sanoi.
Seminaarissa käsiteltiin muun muassa datakeskusten asemaa osana tulevaisuuden älykaupunkeja, datakeskusten energiatehokkuutta ja tiedonhaun hiilijalanjälkeä. Lavalla nähtiin muun muassa Tekesin toimialajohtaja Reijo Kangas, VTT:n erikoistutkija Maija Federley, kirjailija Risto Isomäki sekä Yandexin Data Center Manager Ari Kurvi.
Keskustelijat olivat yksimielisiä siitä, että datakeskusten tuottama hukkalämpö pitäisi saada paremmin hyötykäyttöön, mutta totesivat, että sen hyödyntäminen edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua myös kaavoittajilta. Datakeskusten tuottamaa lämpöä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi lähialueen toimistorakennusten tai teollisuuden lämmittämiseen, mutta myös kaukolämmöksi, jos kunnat ja energiayhtiöt saadaan mukaan infrastruktuuria kehittämään.
Kurvi otti vahvasti kantaa energiatehokkuuden puolesta ja perusteli energiansäästöä puhtaasti liiketaloudellisilla näkökohdilla.
“Meillä Yandexilla on tulossa kymmenen megawatin laitos, jonka hukkalämmöstä pyritään ottamaan talteen kaikki mahdollinen. Energiatehokkuusinvestoinnin takaisinmaksuaika on niin lyhyt, että tämä on liiketaloudellisesti kannattavaa”, Kurvi totesi.
Tulevaisuuden älykaupunkeja pohtiva paneeli innostui visioimaan uusia integroituja ratkaisuja. Aalto-yliopiston erikoistutkija, laboratorioinsinööri Markus Peuhkuri ehdotti kotien lämmittämistä tietokoneilla eli nanodatakeskuksilla lämpöpattereiden sijaan, kun taas kirjailija Risto Isomäki toi esiin erityistehokkaat eristeet ratkaisuna lämmön varastointiin.
Lue lisää
Katso kaikki
Talteka selvitti: Julkisten tilojen kunto vaikuttaa joka kolmannen suomalaisen asuinpaikan valintaan

Sähkön siirtolaskutukseen valmistellaan muutoksia – Tehomaksu tasaamaan kulutusta
