Tekninen kauppa jatkaa kasvuaan
Teknisen kaupan myynti jatkoi kasvusuunnassa heinä-syyskuun aikana. Kolmannen neljänneksen myynti kohosi yli prosentin edellistä vuotta suuremmaksi. Koko alkuvuoden aikana teknisen kaupan myynti kasvoi 0,7 prosenttia.
Toimintaympäristön lisääntyneistä haasteista huolimatta teknisen kaupan myynti on kokonaisuudessaan pitänyt pintansa. Teollisuuteen suuntautuneilla toimialoilla tilanne on vuoden mittaan kohentunut, muun muassa konepajateollisuuden uusien tilausten määrän vaikuttaessa myönteisesti investointitavaroiden kysyntään.
Eri toimialojen välillä on kuitenkin nähtävissä eroja, rakentamisen ja kuluttajasektorin kehityssuuntien ollessa edelleen alaspäin. Kuluttajakaupan laskuun vaikuttivat työttömyyden lisääntyminen ja kuluttajaluottamuksen heikkeneminen. Rakentamisen osalta tulevasta talvesta odotetaan vaikeaa.
Suomen haastavasta taloustilanteesta huolimatta tekninen kauppa päätynee koko vuoden osalta edellisvuoden tasolle.
Teknisen Kaupan hallitusohjelmatavoite – investointeja tukeva politiikka – tarjoaa ratkaisuja Suomea jo pitkään vaivanneen investointilaman selättämiseksi. Teknisen kaupan tavoitteet ovat saaneet tukea elinkeinoelämän, ekonomistien ja poliitikkojen keskusteluissa. Näissä kannanotoissa on noussut yhä vahvemmin esiin Suomen pakottava tarve löytää uuden talouskasvun eväät ja luoda investoinneille myönteinen toimintaympäristö.
”Tässä tilanteessa on äärimmäisen tärkeää uudistaa työmarkkinoita joustavampaan suuntaan, lisätä verotuksen kannustavuutta ja ennustettavuutta, sekä varmistaa logistiikan kilpailukykyisyys”, sanoo Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen toimitusjohtaja Markku Uitto.
Jäsenten odotukset teknisen kaupan näkymistä palautuivat lokakuussa alkusyksyn pudotuksesta. Seuraavan kolmen kuukauden aikana myynnin odotettiin pysyvän lähellä edellisen vuoden tasoa. Lokakuussa kasvuun uskoi 23 prosenttia yrityksistä (syyskuussa 19 %), laskua odottavien osuuden ollessa 24 prosenttia (27 %).
Myös arviot seuraavan 12 kuukauden myyntikehityksestä olivat syyskuuta luottavaisempia. Lokakuussa kasvua ennakoi 39 prosenttia jäsenistä (34 %), laskua puolestaan odotti 17 prosenttiajäsenistä (21 %). Henkilöstömäärän arvioitiin edelleen supistuvan seuraavien 12 kuukauden aikana. Lokakuun kyselyssä kasvua odotti 16 prosenttia (9 %) ja laskua 29 prosenttia (21 %).
Lue lisää
Katso kaikki
Talteka selvitti: Julkisten tilojen kunto vaikuttaa joka kolmannen suomalaisen asuinpaikan valintaan

Sähkön siirtolaskutukseen valmistellaan muutoksia – Tehomaksu tasaamaan kulutusta
