Talotekniikan teollisuusprofessori Piia Sormunen haluaa kehittää alaa: ”Talotekniikan roolin nostaminen on minulle sydämen asia”

Sormunen on toiminut myös opettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa. ”Ehdin olla siellä vain vuoden, kun minusta tulikin jo osaamisaluepäällikkö. Innostun helposti ja hakeudun luontaisesti johtotehtävään. En osaa jäädä sivustakatsojaksi.” Kuva: Mikko Kauppinen

Parikymmentä vuotta talotekniikka-alan huipulla toimineen Piia Sormusen tavoitteisiin ei enää kuulu uralla eteneminen. Alan kehittäminen on hänelle silti sydämen asia. Nyt se tapahtuu tutkimushankkeissa ja nuorempia kollegoita sparraamalla.

Eräänä joulukuun päivänä vuonna 2019 Piia Sormusen puhelin soi. Langan päässä oli Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi. Metsi kertoi, että talotekniikka-alan järjestöt ja yritykset olivat keränneet rahoituksen, jolla Tampereen yliopistoon perustettaisiin talotekniikan teollisuusprofessuuri. Hakisitko professoriksi, Metsi kysyi Sormuselta.

− Olin melkoisen hämmästynyt ja sanoin, että mietin asiaa. En ollut yhtään ajatellut, että lähtisin takaisin tieteelliselle uralle, Sormunen kertoo.

Tutkimusta hän oli edellisen kerran tehnyt 2000-luvun alussa. Vuonna 1994 Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta diplomi-insinööriksi valmistuneen Sormusen ensimmäinen työpaikka oli vantaalainen P. Koskelan Vesi ja Lämpö, joka valmisti aurinkolämpökeräimiä. Parin vuoden päästä Sormunen pääsi tutkijaksi TKK:lle LVI-tekniikan laboratorioon. Hän alkoi tehdä työn ohella väitöskirjaa ja väitteli vuonna 2003 tohtoriksi faasimuutosmateriaalien lämmönsiirrosta. 

__________________________________________________________________________________

Tämä teksti on näyte Talotekniikka-lehden 7/2022 jutusta. Miten Piia Sormusen ura eteni? Mitä hän vastasi Pekka Metsin ehdotukseen? Kuinka Sormunen edistää talotekniikka-alaa? Lue lisää ja klikkaa näköislehteen tästä.

Lue lisää

Katso kaikki