Tahkon laelle suunnitellaan maisemahotellia ja metsäkylpylää

Maisemahotelli Raaha tulee olemaan ekologinen ja ympäristöystävällinen. Hotelli ja kylpylä muun muassa käyttävät vain uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä.

Tahkon huipulla toimivan Panorama Barin uusin hanke on Maisemahotelli Raaha ja siihen läheisesti liittyvä metsäkylpylä Forest Spa.

– Aiomme rakentaa Tahkon huipulle korkealuokkaisen ja alueen luontoon hyvin sulautuvan ravintolan, hotellin ja kylpylän muodostaman kokonaisuuden, sanoo Panorama Barin isäntä, yrittäjä Harri Jokela.

Hankkeen suunnittelija on Norjassa työskentelevä arkkitehti, professori Sami Rintala. Hän on suunnitellut useita matkailukohteita eri puolilla maailmaa. Yksi niistä on Pohjois-Norjaan Bodøn Fleinværin saarelle rakennettu Arctic Hideaway.

– Kiinnostuin hankkeesta, koska maisemahotellin ja metsäkylpylän luontoa kunnioittava perusajatus oli kiinnostava. Pohjois-Norjassa olemme oppineet, miten alueelle saadaan matkailijoita ilman että luonto kärsii matkailun kasvusta, Rintala sanoo.

Raaha on nimensä mukaisesti rauhallinen maisemahotelli. Kaikki hotellin majoitushuoneet ovat erillisiä maisemasviittejä, jotka on sijoitettu puiden keskelle Tahkon laelle ja rinteeseen.

– Olemme valinneet rakennuspaikat, joista on paras näköala. Yhdestä sviitistä näkyy Tahkon kylä, toisesta Tahkon laen metsä, kolmannesta Syvärin järvi. Maisemasviitti ei ole vain yöpymispaikka. Sillä on myös syvempi vaikutus mieleen, ajatteluun ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, kuvailee Jokela.

Maisemasviittien nimistö on saanut innoituksensa kalevalaisesta perinnöstä.

– Suomalaisen muinaisuskon keskeinen hahmo on metsän jumala Tapio. Maisemasviittien nimet tulevat hänen karjastaan eli metsän eläimistä. Tarkkaavainen katselija voi tunnistaa sviitin suunnittelusta onko kyseessä Kettu, Ahma, Susi, Karhu vai Hirvi, Rintala sanoo.

Puurakenteisten maisemasviittien seinät pinnoitetaan paanulla. Kattojen pintamateriaalina käytetään kunttaa.

– Paanu sopii metsään, sillä se ei ole materiaalina yhtä sileä ja kova kuin sahattu lauta. Rakennusteknologia on mennyt valtavasti eteenpäin mutta silti joskus kannattaa uskoa myös vanhaan paikalliseen rakennusperinteeseen, sillä se on testattu tuhansien vuosien aikana ja perustuu saatavilla oleviin ’varaosiin’, Rintala sanoo.

Metsäkylpylä Forest Span saunat ja ulkoilma-altaat on sijoitettu metsämaisemaan, josta avautuu näköala yli Syvärin järven. Kylpylän altaiden vesi otetaan Tahkovuoren luonnonlähteestä.

– Parasta koko konseptissa on se, että kylpylää ei tehdä vain sisätiloihin. Sisällä toki peseydytään ja vaihdetaan vaatteet, mutta sitten mennäänkin kylpytakki yllä metsään. Luvassa on lämmin kylpy ja sauna luonnon keskellä, ja välillä jäähdyttely hangessa ja viileässä ilmassa. Tämä lämpötilojen kontrasti ja höyryävänä seisominen ulkona luonnossa on hyvän saunomisen keskeinen kokemustila. Rintala sanoo.

Myös itse päärakennus ravintoloineen on metsää muistuttava tila.

– Ympäröivää maisemaa katsellaan rakennuksen sisältä kuin metsästä, eli sen lomasta. Valo ja näkymät siivilöityvät talon sisälle, Rintala kuvaa.

Maisemahotelli Raaha tulee olemaan ekologinen ja ympäristöystävällinen.

– Haluamme korostaa ympäristövastuuta. Hotelli ja kylpylä muun muassa käyttävät vain uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä, painottaa Jokela.

Hotellin rakentamisen mahdollistava Tahkon lakialueen asemakaavan muutos on käynnistynyt marraskuussa.

– Hankkeen suunnittelu valmistuu vuonna 2020. Rakentaminen voi alkaa keväällä 2021. Valmista pitäisi olla talvella 2022, Jokela sanoo.

Lue lisää

Katso kaikki