Suuret kaupungit ja teollisuustaajamat kuntien sähkönkäyttötilaston kärjessä
Suurimmat kaupungit ja teollisuuspaikkakunnat ovat kärjessä Energiateollisuus ry:n (ET) kokoamassa Kunnat sähkönkäytön suuruuden mukaan vuonna 2008 -tilastossa. Helsinki, Rauma, Oulu, Tornio ja Porvoo käyttivät Suomen kunnista viime vuonna eniten sähköä. Neljä suurinta kuntaa ovat samoilla sijoilla kuin vuoden 2007 tilastossa, mutta Porvoo on ohittanut Anjalankosken ja noussut viidenneksi.
Väkiluvultaan suurimmista kaupungeista Helsingin ja Oulun lisäksi kuntien sähkönkäytön kärkipäässä olivat viime vuonna Espoo (8:s, 2007 8:s), Vantaa (11:s, 2007 14:s), Tampere (13:s, 2007 12:s) ja Turku (16:s, 2007 17:s).
Jatkossa listan suuruusjärjestys muuttuu erityisesti kuntaliitosten vuoksi. Tämän vuoden alussa toimintansa aloittanut uusi suur-Kouvola olisi viime vuoden yhteenlasketuilla luvuilla toiseksi suurin sähkönkäyttäjäkunta. Jämsän ja Jämsänkosken liitoksessa syntynyt uusi Jämsä olisi kolmas sekä Lappeenrannan ja Joutsenon liitoksessa syntynyt uusi Lappeenranta neljäntenä.
Merkittävät muutokset kunnan elinkeinorakenteessa heijastuvat kuntien sähkönkäyttöön. Esimerkiksi Hamina oli vuonna 2007 kuntien sähkönkäytössä sijalla 22. Vuoden 2008 tilastossa Hamina oli vasta 49:s, teollisuuden sähkönkulutus supistui kaupungissa viime vuonna. Summan tehtaat suljettiin viime vuoden alussa. Toinen rakennemuutoskunta, Kemijärvi, oli vuoden 2008 tilastossa sijalla 85, vuotta aikaisemmin se oli ollut 70:s.
Sähkönkulutuksessa pienimmät kunnat olivat viime vuonna Sottunga, Kökar, Iniö, Kumlinge ja Velkua, samat kunnat kuin vuoden 2007 tilastossa. Tämän vuoden alussa Velkua liittyi kuntaliitoksessa syntyneeseen uuteen Naantaliin.
Teollisuus kuluttaa edelleen yli puolet Suomen sähköstä, siksi suurteollisuuden kotikunnat ovat sähkön kulutuksessa kärkipäässä.
Tilastoon on laskettu kuntien alueella tapahtunut asumisen ja maatalouden, teollisuuden sekä palvelujen rakentamisen sähkönkulutus vuonna 2008. Energiateollisuus ry julkisti kaikkien kuntien sähkönkulutukset nyt toisen kerran, ensimmäinen kerta oli vuosi sitten vuoden 2007 sähkönkulutuksesta.