Suomen Rakennusmedia kehittää sähköisiä palveluja
Rakennusteollisuuden Kustannus RTK Oy panostaa uusien sähköisten tuotteiden kehittämiseen. Osana kehitysprojektia yhtiön nimi muuttui 6.8.2009 Suomen Rakennusmedia Oy:ksi. Yhtiön omistaa edelleen Rakennusteollisuus RT ry.
– Haluamme palvella tietoa ja koulutusta etsiviä asiakkaitamme entistä paremmin. Perinteinen kirja on yhä voimissaan, mutta asiakkaamme hankkivat paljon tietoa myös sähköisistä medioista. Meidän tehtävämme on tuottaa tietoa asiakkaillemme siinä muodossa kuin se heille parhaiten sopii, kertoo yhtiön toimitusjohtaja, yli-insinööri Eero Sivunen.
Rakennusmedia on yhtiön uusi, rakennusalan yrityksille suunnattu verkkopalvelu. Palvelu rakennetaan syksyn 2009 aikana ja avataan vuoden 2010 tammikuussa.
Rakennusmedia tarjoaa kattavat rakennusalan tieto- ja koulutuspalvelut. Siitä tulee myös kanava, jonka kautta tietoa voi välittää monipuolisesti muille rakennusalan toimijoille. Palvelussa panostetaan erityisesti verkkojulkaisuihin ja -seminaareihin sekä verkossa tapahtuviin yhteisöllisiin koulutuspalveluihin.