Suomalainen saunoo perinteisesti, muualla on toisin

Harvian teettämän kyselytutkimuksen mukaan jopa 80 prosenttia suomalaisista saunoo ainakin kerran vuodessa. Saunojina olemme perinteisempiä kuin esimerkiksi saksalaiset ja ruotsalaiset.

Harvian teettämän kyselytutkimuksen mukaan jopa 80 prosenttia suomalaisista saunoo ainakin kerran vuodessa. Saunojina olemme perinteisempiä kuin esimerkiksi saksalaiset ja ruotsalaiset.

Harvian kyselytutkimuksessa selvitettiin saunomistapoja Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Venäjällä. Kyselyyn vastasi tuhat henkeä jokaisesta maasta. Tulosten mukaan suomalaiset saunovat paljon ja perinteisesti, kun muualla maailmassa saunasta haetaan yhä useammin arjen ylellisyyttä ja uutta teknologiaa.

”Sauna kuuluu useimpien suomalaisten arkeen, mutta tavat saunoa eivät Suomessa ole juuri muuttuneet”, kertoo Harvian toimitusjohtaja Tapio Pajuharju. ”Esimerkiksi Venäjällä ja Ruotsissa saunalta haetaan ylellisyyttä ja uutta teknologiaa. Saunoihin saakin nykyään esimerkiksi viihde-elektroniikkaa, moderneja valaistusratkaisuja ja infrapunasäteilijöitä”.

Suomalaiset saunojista ahkerimpia

Tutkimuksen mukaan Suomessa kaksi kolmesta saunojasta käy saunassa viikoittain. Suomalaisille saunojille tärkeää on erityisesti puhdas olo saunomisen jälkeen, kun taas esimerkiksi Venäjällä ja Saksassa saunomisesta haetaan terveyshyötyjä. Suomalaiset saunovatkin melko perinteisesti, ja monelle suomalaiselle puusauna ja saunaperinteet ovat erittäin tärkeitä.

Yksi asia kaikkien maiden saunakulttuureita yhdistää: suosituin syy saunomiselle on rentoutuminen.

Venäjällä sekä perinteisiä saunojia että ylellisyyden hakijoita

Venäläiset ovat suomalaisten jälkeen ahkerimpia saunojia: yli puolet venäläisistä saunoo vähintään kerran vuodessa, ja heistä kaksi kolmasosaa ainakin kerran kuussa. Myös Venäjältä löytyy perinteisen saunakulttuurin harrastajia, mutta muita maita useampi hakee saunalta myös hienoa muotoilua, uusia innovaatioita ja teknologiaa. Saunomista perustellaan Venäjällä etenkin terveysvaikutuksilla: saunomisen on havaittu olevan yhteydessä esimerkiksi alhaisempaan sydän- ja verisuonisairauksien, muistisairauksien ja verenpainetaudin riskiin.

Saksassa hikoillaan myrkyt pois

Saksalaisista noin 43 prosenttia saunoo vähintään kerran vuodessa. Aktiivisista saunojista kuitenkin jopa 61 prosenttia saunoo vähintään kuukausittain. Saksassa spa-saunat ovat suosittuja, ja joka kolmas saksalaisvastaajista kertoi menevänsä saunaan kaunistautumaan tai viettämään aikaa läheisten kanssa. Myös Saksassa saunotaan erityisesti terveyssyistä – saunassa ”hikoillaan myrkyt pois kehosta”.

Ruotsalaisille sauna on rentoutumispaikka

Vaikka ruotsalaisista noin joka toinen saunoo vähintään kerran vuodessa, on aktiivisaunojia vähän: 40 prosenttia ruotsalaisista saunojista käy saunassa enintään muutaman kerran vuodessa. Ruotsalaissaunojille sauna on rentoutumispaikka salin jälkeen, työmatkalla tai spassa. Ruotsissa on muita maita enemmän uutta teknologiaa ja hienoa muotoilua arvostavia alle kolmekymppisiä saunojia.

Lue lisää

Katso kaikki