Sunnittelualan lasku jatkuu edelleen loivana
Suunnittelu- ja konsulttialan keväällä 2009 alkanut jyrkkä lasku on vienyt 15 prosenttia alan työpaikoista. Enimmillään SKOLin piirissä oli 14 500 työpaikkaa, näistä 1 200 työpaikkaa on hävinnyt ja lisäksi lomautusten piirissä on yli 1 000 henkeä. Henkilöstö vähenee vielä hieman loppuvuoden aikana.
Suunnittelualan kokonaistilauskannan lasku on hidastunut selvästi, lasku kohdistuu pääasiassa vientitilauksiin. Kotimainen tilauskanta on pysynyt käytännössä lähes ennallaan, toimialakohtaisia eroja on.
Huhtikuussa kokonaistilauskanta oli yhteensä noin 440 miljoonaa euroa, viitisen prosenttia vähemmän kuin syksyllä 2009. Käynnissä olevien töiden määrä on suunnilleen samalla tasolla kuin syksyllä, koska osa pysähtyneistä hankkeista on lähtenyt liikkeelle. Työkanta vastaa noin neljän kuukauden kapasiteettia. Tilauskannasta 84 prosenttia oli kotimaisia ja 16 prosenttia vientitöitä. Vientitilauskanta on pudonnut 60 prosenttia vuoden 2006 huippuarvosta ja on nyt alimmillaan yli kymmeneen vuoteen.
Taantumassa pienimmällä laskulla ovat selvinneet yhdyskuntasektorin yritykset, joiden tilauskanta kääntyi syksyn jälkeen viiden prosentin laskuun. Teollisuuden ja uudisrakentamisen suunnitteluyritysten osalta jyrkin laskuvaihe on ohi, kotimainen tilauskanta näyttää vakaalta, viennissä molemmilla aloilla on vielä vähäistä laskua. Talosuunnittelijoiden työtilannetta on helpottanut lisääntynyt korjausrakentamisen suunnittelu.
Talotekniikkatoimistojen kokonaistilauskanta säilyi ennallaan talvikauden ajan, pysäytettyjä hankkeita käynnistyi ja vientitöitäkin saatiin lisää. Pysähtyneitä töitä oli huhtikuussa kuitenkin vielä kymmenen prosenttia tilauskannasta. Aktiivinen kokonaistilauskanta oli 31 000 euroa henkeä kohden, mikä vastaa noin neljän kuukauden työkantaa. Korjaussuunnitteluhankkeiden osuus oli 39 prosenttia tilauskannasta. Kotimarkkinanäkymät ovat varsin hyvät, puolet yrityksistä arvioi markkinatilanteen paranevan ja toinen puoli markkinoiden säilyvän nykytasolla. Viennin uskotaan pysyvän nykyisellä melko alhaisella tasolla. Talotekniikkatoimistojen henkilöstö säilyy nykytasolla eikä lomautuksiin ole juuri tarvetta. Laskutettavuusaste on pysynyt ja säilyy hyvänä noin 83 prosentissa.www.skolry.fi