Suhdanneluonteisia avustuksia asuinrakennusten korjauksiin myös vuonna 2010
Valtioneuvosto on päättänyt esittää, että tasavallan presidentti vahvistaa lain suhdanneluonteisista avustuksista eräiden asuinrakennusten korjauksiin annetun lain muuttamisesta. Lailla jatketaan asuinrakennusten korjauksiin myönnettäviä suhdanneavustuksia koskevan lain voimassaoloaikaa vuoden 2010 loppuun. Lainmuutos on tasavallan presidentin esittelyssä perjantaina 4.12.2009.
Avustusten myöntämiseen vuonna 2010 on ehdotettu valtion talousarvioesityksessä 87 miljoonan euron valtuutta.
Nykymuotoisia suhdanneavustuksia voidaan lainmuutoksen mukaan myöntää ensi vuoden maaliskuun loppuun saakka. Avustettavat työt tulee aloittaa viimeistään 31.3.2010 ja toteuttaa viimeistään 31.3.2011. Avustusta myönnetään 10 prosenttia hyväksyttävistä parannus- tai korjaushankkeen kustannuksista, ellei ole erityistä syytä myöntää avustusta tätä pienempänä.
Kunnat voivat ottaa mainittuja avustuksia koskevia hakemuksia vastaan tämän vuoden loppuun asti ARA:n ohjauksen mukaisesti. Hakuajan mahdollisesta lyhyestä jatkosta, jos valtuuden käyttötilanne tätä edellyttää, ilmoitetaan kunnille tammikuussa.
Vuoden 2010 huhtikuun alusta vuoden loppuun asti voidaan myöntää avustuksia toimenpiteisiin, joilla parannetaan rakennusten energiatehokkuutta, vähennetään haitallisia päästöjä tai otetaan käyttöön uusiutuvia energialähteitä. Avustettavat toimenpiteet tulee aloittaa 1.4. – 31.12.2010 ja toteuttaa viimeistään 31.12.2011. Avustettavista toimenpiteistä on tarkoitus säätää tarkemmin vielä joulukuussa valtioneuvoston asetuksella. Arvioitujen parannus- ja korjaustoimenpiteiden kustannusten tulisi myös näissä avustuskohteissa olla vähintään 5 000 euroa.
Avustusta myönnetään 15 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista, ellei ole erityistä syytä myöntää avustusta tätä pienempänä. Valtion talousarvioesityksen mukaan näihin avustuksiin on käytettävissä enintään 37 miljoonaa euroa.
ARA päättää myöhemmin näiden avustusten valtakunnallisesta hakuajasta. Hakuaika alkanee alkukeväästä ja päättynee alkusyksystä 2010. Tarkempaa ohjausta avustusten hakemisesta ARA:n on tarkoitus antaa tammikuussa.
Lähde: Ympäristöministeriö