Suhdannekysely: sähköistysalalla kaksijakoinen tilanne

Sähköistys on keskimäärin rakentamisen viimeinen vaihe. Tämän vuoksi sähköurakoitsijoiden ja sähkösuunnittelijoiden tilanne suhdannekäänteessä on varsin kaksijakoinen. Työkannat ovat alhaisella tasolla ja tulosodotukset ovat huonot. Tarjouskannat ovat kuitenkin nousseet ja uusien tilausten määräkin on kasvussa.
Hintataso on kahden vuoden jyrkän laskun jälkeen huono. Hintatason arvellaan säilyvän nykyisenä tai kääntyvän nousuun seuraavan puolen vuoden aikana. Kuluvan vuoden tulokset jäävät selkeästi edellisvuosista ja ovat enintään keskinkertaisia. Konkurssien määrä ja muut toiminnan lopetukset lisääntyvät todennäköisesti vielä loppukevään ja kesän aikana.
Yritysten tarjouskannat ovat selkeästi nousseet viimeisen puolen vuoden aikana ja myös uusien tilausten määrä on kasvussa. Työ- ja tilauskannan riittävyys on nyt sekä sähköurakoitsijoilla että -suunnittelijoilla 3 – 4 kuukautta, kun se tällä vuosituhannella on yleensä ollut 4 – 5 kuukautta.
Erityisen selkeää kasvu on asuntotuotannossa mutta myös kaikkinainen korjausrakentaminen ja teollisuuden huolto, kunnossapito ja pienehköt korvausinvestoinnit ovat selkeässä kasvussa. Asuntojen ja muun korjausrakentamisen uskoo kasvavan tai vähintäänkin pysyvän ennallaan tulevana puolivuotiskautena yli 90 prosenttia vastaajista.
Sähkö- ja televerkkojen rakentaminen jatkuu tasaisena. Kokonaiskasvua vaimentaa kuitenkin toimisto- ja liikerakentamisen ja suurten teollisuusinvestointien alhainen taso: juuri näissä kohteissa sähköistyksen osuus rakentamisen kokonaisvolyymistä on suurin.
Odotukset koko rakennustuotannon kasvusta ovat kääntyneet positiivisiksi syvän laskun jälkeen.
Alan työvoimasta reilut 10 % on työttömänä tai lomautettuna. Ulkomaisen työvoiman osuus on joitain prosentteja eli selkeästi vähemmän kuin muilla rakentamisen sektoreilla. Työllisyys lähtee lisääntyvän työkannan myötä kesän jälkeen paranemaan ja syksyllä on jo vähintään alueellista pulaa korjausrakentamisen ja kiinteistöautomaation syvällisesti hallitsevista ammattilaisista.
Suhdannetiedustelu lähetettiin maaliskuussa 2010 Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n ja Sähkösuunnittelijat NSS ry:n 1818 sähköpostiosoitteensa ilmoittaneelle jäsenyritykselle. Tiedusteluun vastasi 397 yritystä, joista sähköurakoitsijoita oli 347 ja sähkösuunnittelijoita 50. Sähköurakoitsijoiden osalta vastausprosentti oli 20 ja sähkösuunnittelijoiden osalta 53. Kyselyn kokonaisvastausprosentti oli 19.www.stul.fi www.nssoy.fi

Lue lisää

Katso kaikki