SRV toteuttaa Siltasairaalan Meilahteen
Siltasairaalan tavoitebudjetti SRV:n osalta on 230 miljoonaa euroa.
SRV vahvistaa entisestään asemaansa Suomen suurimpana sairaala- ja terveydenhuollon hankkeiden rakentajana. HUS valitsi historiansa suurimman rakennushankkeen, Siltasairaalan, toteuttajaksi SRV:n. Siltasairaalan tavoitebudjetti SRV:n osalta on 230 miljoonaa euroa. Lopullinen projektinjohtourakkasopimus allekirjoitetaan kesäkuun alussa.
“Tällä hetkellä työn alla olevien useiden sairaala- ja terveydenhuollon hankkeidemme yhteisarvo on jo 650 miljoonaa euroa, ja Siltasairaala tulee kasvattamaan tilauskantaamme merkittävästi rakennustöiden alkaessa. SRV:llä on vahva kokemus terveydenhuollon ja vaativien erityistilojen rakentamisesta”, sanoo Suomen liiketoiminnan johtaja Juha Toimela.
Siltasairaala toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana tavoitebudjetilla. Toteutusmuodolla on luotu hyvät lähtökohdat yhteistyölle, ja SRV:lle on asetettu laadulliset tavoitteet sekä aikataulu- ja kustannustavoite.
Hanke käynnistyy heti kesäkuussa vuoden loppuun asti kestävällä kehitysvaiheella. Sairaalan varsinaiset rakennustyöt alkavat alkuvuodesta 2018, jolloin hanke merkitään SRV:n tilauskantaan. Rakennustöiden on määrä valmistua vuoden 2022 loppuun mennessä.
Siltasairaalan laajuus on noin 70 000 brm2, ja se korvaa Töölön sairaalan ja osan nykyisen Syöpätautien klinikan toiminnoista. Siltasairaala sijoittuu Meilahden tornisairaalan ja nykyisen Syöpätautien klinikkarakennuksen väliin. Uusi rakennus yhdistetään sekä toiminnallisesti että tilojen osalta näihin sairaaloihin.
“Vahva roolimme sairaalarakentajana näkyy ympäri Suomea. Tampereella rakennetaan parhaillaan Tays etupihan uudisrakennuksia, Jyväskylässä on meneillään kokonaan uuden sairaalan, Sairaala Novan rakentaminen sekä Helsingin Kalasatamaan toteutettava terveys- ja hyvinvointikeskus TeHyKe valmistuu tulevana syksynä”, Toimela jatkaa.