Snellmaniaa peruskorjataan perinteisin menetelmin – Myös talotekniikka uusitaan

Snellmania sijaitsee Unioninkadulla Helsingin Kruununhaassa. Kuva: SRV

Rakennuksen peruskorjaustyöt alkoivat keväällä 2021, ja nyt hanke on saavuttanut harjakorkeuden.  Peruskorjaus valmistuu syksyllä 2022, ja uudet tilat otetaan käyttöön ensi vuoden alussa, kertoo SRV tiedotteessa.

SRV toteuttaa Helsingin Yliopistokiinteistöille Kruununhaassa sijaitsevan Snellmanian peruskorjausta. Peruskorjaus toteutetaan perinteisin menetelmin mahdollisimman paljon vanhaa materiaalia uusiokäyttäen. Samalla rakennuksen talotekniikka uudistetaan.

Rakennus on suojeltu rakennusperintölain nojalla, ja korjaustöiden toteutusta on tehty tiiviissä yhteistyössä Museoviraston kanssa. Rakennus muodostuu päärakennuksesta ja kahdesta siipirakennuksesta. Peruskorjauksen laajuus on noin 5300 bruttoneliömetriä.

Projektinjohtourakana toteutettava hanke käynnistettiin neljä kuukautta kestäneillä purkutöillä, ja tämän jälkeen alkoi sisävalmistusvaihe. Julkisivua suojaamaan asennettiin mittava sääsuoja rakennuksen ympärille syksyllä 2021. Rakennuksen A-osa valmistui ja osaluovutettiin tilaajalle toukokuussa 2022.

Rakennuksen B- ja C-osa valmistuvat marraskuussa 2022. Parhaillaan käynnissä ovat julkisivun kunnostustyöt ja kattopellitykset sekä sisällä talotekniikan toimintakokeet ja sisävalmistuksen viimeistelytyöt. Työmaan vahvuus on tällä hetkellä noin 85 henkilöä. 

− Yksi hankkeen haastavimmista vaiheista oli kellarikerroksessa toteutettu uusi käytävä. Tilassa puhkaistiin kulkuaukko yli metrin paksuiseen luonnonkivimuuriin. Puhkaiseminen kesti lähes kolme viikkoa, mutta kulkutie parantaa merkittävästi tilojen käytettävyyttä, kertoo hankkeen projektipäällikkö Janne Helander tiedotteessa.

Vanhaa materiaalia on pyritty uusiokäyttämään mahdollisimman paljon. Esimerkiksi vanhoista välipohjalankuista on toteutettu uutta lattiapinnoitusta. Vesikatolla kattopeltejä tukeva ruodelaudoitus on vahvistettu uusilla laudoilla välejä tilkiten ja mahdolliset lahovauriot korjaten. Porraskäytävissä puolestaan kiviportaat on pesty ja suojakäsitelty. Myös hissi uusitaan alkuperäiselle 60–70-luvun paikalleen.

Talotekniikka on uusittu kauttaaltaan lämmitysjärjestelmiä lukuun ottamatta. Lisäksi rakennukseen on asennettu kaukojäähdytysjärjestelmä.

1830-luvulla rakennettu alun perin sairaalakäyttöön tehty kiinteistö muutettiin 1990-luvulla Helsingin yliopiston opetus- ja toimistotiloiksi, jotka ovat valtiotieteellisen tiedekunnan käytössä. Rakennus tunnetaan myös nimellä Vanhan klinikan päärakennus.

Lue lisää

Katso kaikki