Kuva: Paula Järvinen / HUS
Meilahden sairaala-alueella Helsingissä sijaitseva entinen Lastenklinikka, nykyinen Puistosairaala, on kaaren muotoinen.

Skanska on käynnistänyt HUSin Puistosairaalan peruskorjauksen ensimmäisen vaiheen rakennustyöt

Skanska on aloittanut Puistosairaalan eli entisen Lastenklinikan peruskorjauksen ensimmäisen vaiheen rakennustyöt Helsingin Meilahdessa. Urakan arvo on noin 40 miljoonaa euroa.

HUS ja Skanska solmivat kehitysvaiheen sopimuksen Puistosairaalan kiinteistön peruskorjauksen ensimmäisestä osasta tammikuussa 2019. Nyt HUS on tehnyt päätöksen hankkeen siirtämisestä toteutusvaiheeseen.

– Tavoitteenamme on saada erikoissairaanhoidon henkilökunnalle ja asiakkaille modernit, toimivat ja terveet tilat. Kehitysvaiheen jälkeen olemme nyt valmiita siirtymään toteutukseen, sanoo projektipäällikkö Lari Warva HUS Kiinteistöt Oy:stä.

Rakentamisvaihe on käynnissä, ja rakennuksessa on meneillään massiivisia purkutöitä.

– Rakennuksesta puretaan pois kaikki sellaiset materiaalit, jotka ovat aiemmin tehtyjen tutkimusten mukaan aiheuttaneet ongelmia. Käytännössä purkutöiden jälkeen suurimmassa osassa rakennusta jää jäljelle vain rakennuksen kantava runko ja suojeltu ulkokuori, kertoo tulosyksikön johtaja Urmas Soots Skanskasta.

Puistosairaalan peruskorjaushanke toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa peruskorjataan noin puolet rakennuksesta. Tämä käsittää vanhan, vuosina 1946 ja 1986 valmistuneen osan peruskorjauksen sekä vuonna 2010 valmistuneen laajennusosan tilamuutokset.

Ensimmäisen peruskorjausvaiheen on tarkoitus valmistua vuonna 2021. Toisen vaiheen peruskorjaustaso sekä tiloihin tulevat käyttäjät määrittyvät myöhemmin.

Rakennustöitä tehdään käytössä olevien tilojen kuten magneettikuvausyksikön ja Uuden lastensairaalan välittömässä läheisyydessä. Työmaan lähistöllä liikkuu myös raskasta liikennettä. Ympäristön turvallisuuden ja häiriöttömyyden varmistaminen on yksi Skanskan keskeisimpiä tavoitteita rakennusvaiheen aikana.

Peruskorjattuihin tiloihin HUSin aikuiskirurgiaa

Peruskorjauksen jälkeen Puistosairaalassa on leikkaussaleja sekä runsaasti polikliinisia sekä päiväkirurgisia toimintoja. Lisäksi toimenpidehuoneiden varustelulla mahdollistetaan, että kaikkia toimenpiteitä ei tarvitse tehdä leikkaussalitiloissa. Vuodeosastoja tulee kahteen kerrokseen yhteensä 50 sairaansijaa.

Uudistettuun sairaalarakennukseen muuttaa vuonna 2021 muun muassa rintarauhaskirurgian, plastiikkakirurgian ja verisuonikirurgian toimintoja, suu- ja leukasairauksien hoitoa ja kliinistä fysiologiaa.

Jätä kommentti

*

*