Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtaja vaihtuu

Diplomi-insinööri Mervi Ahola, 37, on nimitetty Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtajaksi.

Diplomi-insinööri Mervi Ahola, 37, on nimitetty Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtajaksi.

Ahola on työskennellyt Sisäilmayhdistyksessä sisäilma-asiantuntijana vuodesta 2014. Tänä aikana hän on hoitanut muun muassa Sisäilmastoseminaarien ja Sisäilmapajojen ohjelmasuunnittelua, osallistunut Sisäilmastoluokituksen päivitykseen ja toiminut kouluttajana.

Ennen Sisäilmayhdistystä Mervi on  työskennellyt muun muassa Talotekniikkateollisuudessa ja Halton Oy:ssä. Molemmissa paikoissa työtehtävät ovat liittyneet sisäympäristön tutkimiseen ja kehittämiseen. Koulutukseltaan hän on LVI-tekniikan diplomi-insinööri.

Mervi Ahola ottaa haasteen innostuneena vastaan.

”Tutkimukseen ja konsensukseen perustuvalle tiedolle on suuri tarve nyt, kun sisäilma-asiat ovat kaikkien huulilla. Rakennusten korjaustarpeen priorisointi pitää tehdä parhaan mahdollisen tiedon pohjalta, ja käyttäjien huoliin pitää pystyä vastaamaan tehokkailla toimenpiteillä”, Ahola sanoo.

Sisäilmayhdistyksen aiemman toiminnanjohtajan Jorma Säterin mukaan nyt on hyvä hetki siirtää kapula eteenpäin.

”Sisäilmastoluokituksen päivitystyö on valmis ja Sisäilmastoluokitus 2018 ilmestyy toukokuussa. Viime vuoden merkittävä ponnistus oli myös osallistuminen ilmanvaihdon mitoitusta koskevien oppaiden laadintaan”, Säteri sanoo.

 

Yhteistyöllä asioita edistetään

Aholan mukaan Sisäilmayhdistys tekee jatkossakin yhteistyötä kaikkien hyvään sisäilmaan pyrkivien toimijoiden kanssa.

”Meidän on helppo päästä kaikkiin pöytiin ja olla mukana, koska emme aja minkään tahon asiaa. Yksi asia, jota lähdemme tekemään, on yhtenäisten käytäntöjen levittäminen alalle. Monessa paikassa tehdään samanlaisia asioita ja jokaisella on vähän omanlaisiaan ohjeita. Toiveissa on, että saisimme koottua ja yhteinäistettyä näitä ohjeistuksia ja samalla tuotua  tutkimuksen kautta näkökulmaa asioihin”, Ahola kuvaa.

Uutena toimintamuotona Ahola näkee Hyvä sisäilma -suositukset, joita voitaisiin laatia konsensushengessä eri tahojen kanssa.

”Tietoa on paljon, mutta oikeaa tietoa saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Me voisimme koota yhteen porukan, joka pystyisi luomaan yhteisen mielipiteen jostain asiasta, esimerkiksi siitä, saako ilmanvaihtoa sulkea, ja mitä se tekee rakennukselle ja ihmiselle.”

Sisäilmayhdistys on vuonna 1990 perustettu aatteellinen yhdistys, jonka toiminnan päämääränä on sisäilmaston parempi hallinta rakentamisprosessin aikana ja olemassa olevissa rakennuksissa. Yhdistyksen palveluksessa on kolme henkilöä.

 

Lue lisää

Katso kaikki