Seitsemän kerrostalon kortteli Oulun Meritoppilaan

Rakennusliike Lapti Oy rakentaa Oulun Meritoppilaan seitsemän kerrostaloyhtiön korttelin Toppilansalmen ylittävän Möljän sillan viereen.

Rakennusliike Lapti Oy rakentaa Oulun Meritoppilaan seitsemän kerrostaloyhtiön korttelin Toppilansalmen ylittävän Möljän sillan viereen. Tontille tulee yhteensä 18 000 kerrosneliötä asuntoja ja näitä palveleva maanalainen autohalli.

Ensimmäisen 8-kerroksisen kerrostaloyhtiön, johon tulee yhteensä 68 asuntoa, rakentaminen käynnistyy tänä vuonna ja sen on arvioitu valmistuvan vuoden 2018 aikana. Koko korttelin rakentaminen kestää arviolta 5–6 vuotta.

”Kulttuurihistoriallisesti arvokas, aikanaan satamana toiminut Toppilansalmi on Oulun merellisintä aluetta. Suunniteltu seitsemän kerrostalon kortteli sijoittuu Möljän kortteliin Toppilansalmen pohjoisrannalle merkittävimpien historiallisten maamerkkien viereen. Tavoitteena on rakentaa moni-ilmeinen ja korkealaatuinen kokonaisuus. Rakennusten sijoittelun ja salmen suuntaan madaltuvan kerrosluvun ansiosta useimmista asunnoista on esteettömät näkymät salmen ja meren suuntaan”, kertoo suunnitelmista Rakennusliike Lapti Oy:n Pohjois-Suomen aluejohtaja Panu Hulkko.

Lue lisää

Katso kaikki