Sähköteknisen kaupan ala investoi Suomeen puoli miljardia – Alan kasvua rajoittaa osaavan työvoiman puute

Prysmian Group investoi 100 miljoonaa euroa Kirkkonummen Pikkalan tehtaaseensa, jossa valmistetaan suurjännitteisiä merikaapeleita. Kuva: Prysmian Group

Sähköteknisen alan valmistajat, maahantuojat ja tukkuliikkeet ovat tehneet tänä vuonna isoja investointeja Suomeen, kertoo Sähköteknisen Kaupan Liitto ry (STK) tiedotteessaan.

STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen arvioi tiedotteessa, että jäsenyritysten yhteensä puolen miljardin euron investointien taustalla on yhteiskunnan sähköistyminen ja energiamurros kohti päästöttömästi tuotettua sähköä. Alan kasvua rajoittaa vain osaavan työvoiman puute, johon toimiala vaatii Suomelta merkittävää panostusta.

Esimerkiksi kaapelinvalmistaja Prysmian Group ilmoitti maaliskuussa uudesta 100 miljoonan euron investoinnista Kirkkonummen Pikkalan tehtaaseensa. Se on ennestään konsernin globaali osaamiskeskus suurjännitteisissä merikaapeleissa, joita käytetään muun muassa merituulipuistoissa. Investointi kasvattaa tehtaan kapasiteettia ja luo Kirkkonummelle lähivuosina 100–120 uutta työpaikkaa.

Energiamurrosta edustaa myös Eaton, joka valmistaa älykkäitä sähkönhallintaratkaisuja tehtaallaan Espoossa. Yhtiö kertoi keväällä rakentavansa Vantaalle uuden 16 500 neliömetrin tuotantolaitoksen ja luovan sata uutta työpaikkaa. Yhtiö on yksi maailman suurimmista kolmivaiheisten varavoimajärjestelmien (UPS) valmistajista, jotka ovat keskeisessä asemassa siirryttäessä kohti uusiutuvien energianlähteiden hyödyntämistä.

Sähköteknistä kauppaa palvelee Keskon tuore päätös investoida yli 300 miljoonaa euroa uuteen 82 000 neliömetrin logistiikkakeskukseen Hyvinkäälle. Valtaosa tiloista tulee Onnisen käyttöön. Konsernin mukaan vihreä siirtymä, energiatehokkuuden lisääntyminen ja sähköistyvä yhteiskunta lisäävät teknisen tukkukaupan merkitystä tuotteiden ja ratkaisujen toimittajana.

− Noin sadan jäsenyrityksemme piirissä on tänäkin vuonna tehty lukuisia muita tehtaiden laajennusinvestointeja eri puolilla maata. Niillä luodaan teknologiateollisuuden vientituotteille pohjaa ja toisaalta uudistetaan Suomea energiaitsenäiseksi, Muhonen sanoo tiedotteessa.

Yritysten investoinnit tuovat mukanaan uusia tehtäviä, joihin tarvitaan tekijöitä nuorten tai alanvaihtajien joukosta.

− Toimialamme vetoaa päättäjiin, että nyt pitää suunnata reilusti enemmän varoja ammatillisten oppilaitosten lähiopetukseen ja opettajavakansseihin. Itse pyrimme puolestamme puhuttelemaan myös kaupallisen taustan omaavia näkemään mielekkäät uramahdollisuudet sähköteknisen kaupan parissa, Muhonen kertoo.

Lue lisää

Katso kaikki