Sähkö-Aro palkittiin henkilöstön osaamisen systemaattisesta kehittämisestä
Sähköalan koulutus- ja tutkimussäätiö on myöntänyt vuoden 2009 koulutuspalkinnon helsinkiläiselle Sähkö-Aro Oy:lle. Sähkö-Aro on kehittänyt henkilöstönsä osaamista luomalla oman, räätälöidyn koulutusjärjestelmän Aro Akatemian.
Vuonna 2008 alkaneen Aro Akatemian tavoitteena on koko henkilöstön systemaattinen ja jatkuva osaamisen kehittäminen. Näin mahdollistetaan noin 150 vahvuisen henkilöstön urakehitys niin asentajien kuin toimihenkilöidenkin osalta. Sähköasentajia henkilöstöstä on noin 120. Alun perin Sähkö-Arolle suunniteltu Aro Akatemia on myös laajennettu koko konsernin, Aro Yhtiöt Oy, kattavaksi koulutusjärjestelmäksi.
Perusosaamista ylläpitävien lakisääteisten koulutuksien lisäksi koulutusmalliin sisältyvät esimiesosaamista kehittävät johtamisen erikoisammattitutkinto ja tekniikan erikoisammattitutkinto. Lisäksi syksyn 2009 ohjelmaan on suunniteltu muun muassa IT-koulutusta.
Sähkö-Aron toimitusjohtaja Jarmo Töyräs kertoo, että yksittäisistä kertakoulutuksista haluttiin eroon ja luotiin malli, jossa osaamisen kehittäminen on systemaattista ja strategialähtöistä. Näin mahdollistetaan urakehitys niin asentajien kuin toimihenkilöiden osalta. Tätä kuvaa myös Aro Akatemian slogan �?�Oppia ura kaikki�?�.
Sähkö-Arossa nähdään, että talotekninen toimiala on muutoksessa asiantuntijuudesta kohti asiakaslähtöisyyttä ja palvelualaa. Asiantuntijuuden lisäksi vaaditaan kustannustehokkuutta ja asiakaspalvelutaitoja ja siksi sekä asentajilta että toimihenkiöiltä vaaditaan uudenlaista osaamista.
Koulutukset järjestetään yhteistyössä Amiedun kanssa. Vuonna 2009 Sähkö-Aro käyttää koulutukseen noin 2000 tuntia. Tämä määrä tarkoittaa noin 13 tuntia henkilöä kohden. Kehitetty koulutusjärjestelmä on saanut henkilöstön keskuudessa hyvän vastaanoton.
Sähköalan koulutus- ja tutkimussäätiön vuosittain myöntämä tunnustus julkistettiin Sähköurakoitsijapäivillä 19.11.2009 Turussa. Säätiö on jakanut sähköalan koulutuspalkintoja vuodesta 1996 lähtien. Palkinto on arvoltaan 3 000 euroa.