Ruotsin NCC Construction organisoituu uudelleen
Ruotsissa toimiva NCC Construction Sweden muuttaa organisaatiotaan maantieteellisestä liiketoimintasektoreihin perustuvaksi. Muutos astuu voimaan vuoden 2014 alussa.
NCC Construction Sweden työllistää 7500 henkeä, ja sen liikevaihto on 2,5 miljardin euron luokkaa. Organisaatio on tähän saakka jaettu maantieteellisesti osiin Stockholm/Mälardalen, Norrland, Väst ja Syd. Vuoden 2014 alusta yritys organisoituu markkinasegmenttien mukaan. Uudet liiketoiminta-alueet ovat Buildings, Housing, Civil Engineering, General Construction ja Land and Industrial Construction.
Uuden organisaation uskotaan palvelevan paremmin yrityksen uutta kasvustrategiaa, johon kuuluu mm. tehokkaampi hankinta ja logistiikka sekä virtuaalirakentamisen ja -alustojen parempi hyödyntäminen.
Uudesta organisaatiosta huolimatta NCC korostaa vahvan paikallisuuden merkitystä: yrityksen 17 paikallista toimijaa jatkavat, mutta raportoivat jatkossa uusien liiketoiminta-alueiden mukaisesti.
Uudelleenorganisoinnin odotetaan vaikuttavan vain vähän työntekijöiden määrään; työvoimaa on vähennetty jo aiemmin tänä vuonna.
