RT: rakentaminen supistuu, vaikka asuntotuotanto elpyy

Rakentamisen määrän arvioidaan supistuvan vuonna 2010 vielä 2 prosenttia edellisen vuoden 13 prosentin pudotuksen jälkeen. Syynä on se, että talonrakennustöiden aloitukset ovat supistuneet kahden viime vuoden aikana 40 prosenttia. Tänä vuonna talonrakennustöiden aloitusten määrä kuitenkin kasvaa 7 prosenttia 33 miljoonaan kuutiometriin.
Asuntotuotanto elpyy vapaarahoitteisen tuotannon piristyessä, kunhan ARA-tuotannon määrää ei päästetä notkahtamaan. Asuntoja aloitettaneen tänä vuona 27 500, mikä jää edelleen jälkeen pitkän aikavälin kysynnän tasosta. Maa- ja vesirakentaminen supistuu hieman elvytystoimista huolimatta, sillä uusien kohteiden painopiste on vasta seuraavina vuosina.
Työttömyys paheni viime vuonna ennakoitua vähemmän. Rakentamisen supistuminen ei ole näkynyt rakentamisen työllisyydessä täysimääräisesti, sillä se heikkeni vain 11 000 henkilöllä viime vuonna eli noin 6 prosenttia. Tänä vuonna rakentamisen arvioidaan työllistävän yhteensä 170 000 henkilöä. Rakennusalalla työskentelee lisäksi Suomessa arviolta noin 15 000 ulkomaalaista työntekijää eli kymmenisen prosenttia alan työvoimasta. Koska eläköitymisestä johtuva henkilöstön poistuma on lähivuosina merkittävää ja työvoiman tarve rakentamisen määrän kasvaessa lisääntyy, kasvaa ulkomaalaisten osuus.
Rakentamisen suhdannehuippu koettiin vuonna 2007, jonka jälkeen tuotanto alkoi supistua. Vuonna 2009 talonrakennustöitä käynnistettiin lähes 31 miljoonaa kuutiometriä eli vieläkin neljänneksen vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Uusia asuntoja käynnistetään alkaneena vuonna 27 500 kappaletta, sillä asuntokysyntä vilkastui viime vuoden lopulla korkojen alhaisuuden takia. Etenkin pientalojen määrät kasvavat tänä vuonna. Valmistaloteollisuuden tilauskanta on kohentunut viime vuoteen verrattuna merkittävästi. Asuinkerrostalohuoneistojen rakentaminen kasvaa niin ikään, koska elvytystoimien vaikutukset tuntuvat vielä tänä vuonna yhdessä piristyneen vapaarahoitteisen tuotannon kanssa. Valmiiden myynnissä olevien asuntojen määrä on supistunut selvästi vuodentakaisesta.
Toimitilarakentamisen alamäki tasoittuu tänä vuonna, ja vuonna 2011 voidaan odottaa kasvua myös sillä sektorilla. Hankkeita on edelleen paljon vireillä, mutta niiden aloitusta on lykätty. Liike- ja toimistorakennusten aloitukset pysyvät tänä vuonna ennallaan. Viime vuonna niiden uudisrakentaminen väheni 33 prosenttia. Vaikka kiinteistömarkkinat ovat hiljentyneet, investointeja kuitenkin tehdään uusiin tiloihin. Toimistojen vajaakäyttöasteet ovat kohonneet korkealle.
Julkisia palvelurakennuksia käynnistetään tänä vuonna saman verran kuin viime vuonna. Kuntatalouden heikkeneminen karsii kuitenkin välttämättömiäkin rakennusinvestointeja ja valtion kohdistettu tuki olisi perusteltua. Hoito- ja opetusalan rakennuksia rakennetaan melko vilkkaasti. Varastorakentaminen lisääntyy tänä vuonna hieman. Sen sijaan teollisuuden tarve investoida vähenee.
Rakentamisen hinta- ja kustannustaso aleni viime vuonna. Raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen halpeneminen näkyi tuotantopanosten hintojen alenemisena vielä viime vuonna. Tänä vuonna tuotantopanosten hinnat uhkaavat jälleen nousta. Asuntojen hinnat kääntyivät nousuun viime vuonna.
Korjausrakentamisen osuus talonrakentamisesta oli noin 45 prosenttia. Sen määrän arvioidaan vuosina 2010-2011 kasvavan 2 prosenttia vuodessa. Maa- ja vesirakennusalan suhdannetilanne on heikentynyt hieman viime keväästä. Tuotannon määrä supistui loppuvuotta 2009 kohti lähes kaikilla yrityksillä. Suuret hankkeet työllistävät urakoitsijoita vasta 2011-2013.
Lähde: Rakennusteollisuus

Lue lisää

Katso kaikki