Rejlers 30 vuotta Suomessa

Insinööritoimisto Rejlers Oy täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Rejlers tarjoaa suunnittelu-, konsultointi- ja kokonaisprojektipalvelua teollisuus-, energia-, rakentaminen ja kiinteistöt sekä infra toimialoilla.
Rejlersin toiminta Suomessa käynnistyi Mikkelissä vuonna 1980. Toiminta on kasvanut tasaisesti ja tällä hetkellä Rejlers työllistää suomessa noin 300 henkilöä 13 paikkakunnalla.
Rejlersin Suomen yksikön ja 1942 perustetun Ruotsin Rejlersin yhteistyö on ollut tiivistä. Rejlers Ruotsin omistusosuus Suomen toiminnoissa on matkan varrella vaihdellut ja tällä hetkellä Suomen Rejlers on 100 % Rejlerkoncernen AB:n omistuksessa. Rejlerconcernen työllistää yli 960 henkilöä ja liikevaihto on n. 80 miljoonaa euroa. Yhtiö on listattu OMX:n Pohjoismaisella listalla.
Kasvua tavoitellaan myös jatkossa yrityshankintojen ja orgaanisen kasvun kautta. Rejlerkonsernin visio, 3 x 2015 tarkoittaa, että vuonna 2015 tavoitteena on työllistää 2015 henkilöä ja tehdä liikevaihtoa 2015 Ruotsin kruunua.
Suomen osuus tavoiteltavasta kasvusta on merkittävä. Suomalainen ja pohjoismainen insinööriosaaminen on korkeatasoista ja Rejlersissä uskotaan sille olevan kysyntää myös jatkossa, vaikka kansainvälinen kilpailu on kiristynyt ja asiakkaiden tarvitsemaa suunnittelutoimintaa on siirtynyt myös edullisemman työvoimakustannusten maihin.
Rejlers juhlisti 30-vuotista taivalta oman henkilöstön keskuudessa vuosittain henkilöstölle järjestettävässä yhteistapaamisessa. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Vierumäellä 27.-29.8.2010.

Lue lisää

Katso kaikki