Ratkaiseva elämäntyöpalkinto ja isännöintiteko julkistettiin

Isännöintiliiton Ratkaiseva elämäntyöpalkinto ja Ratkaiseva isännöintiteko -palkinto julkistettiin Isännöintipäivillä Tampereella 24.9.2009. Ratkaiseva elämäntyö 2009 -palkinto on myönnetty jyväskyläläiselle Kalervo Kalliolle. Hän on tehnyt mittavan ja erityisen ansiokkaan elämäntyön isännöitsijänä ja isännöintiyrittäjänä.

– Kallio on ollut pitkään yksi isännöintialan luottotoimijoista. Hänen sitoutumisensa isännöintialan järjestökentän kehittämiseen on ollut ainutlaatuista, perustelee Isännöintiliiton puheenjohtaja Mikko Peltokorpi.

Kallio on toiminut isännöitsijänä lähes neljä vuosikymmentä ja isännöintiyrittäjänäkin yli 30 vuotta. Ratkaiseva elämäntyö -palkinnon perusteluissa on kiitelty Kallion panosta järjestökentän toimintaan niin valtakunnallisesti kuin alueellisestikin. Hän on ollut mukana Isännöintiliiton rakentamisessa ja kehittämisessä hallituksen jäsenenä ja yhdistysjaoston puheenjohtajana. Lisäksi Kallio on ollut mukana isännöintialan oman Kehittyvä Kiinteistö -lehden kehittämisessä sekä toimitusneuvoston että päätoimikunnan jäsenenä.

Kallion ansioksi voidaan katsoa myös Keski-Suomen vireä isännöitsijäyhdistystoiminta. Hän ehti toimia Keski-Suomen Ammatti-Isännöitsijät ry:n puheenjohtajana 20 vuoden ajan ennen kuin jätti yhdistyksen vetovastuun tänä vuonna. – Oli aika siirtää vetovastuu nuoremmille. Omassa yrityksessä olen tehnyt sen jo aiemmin, Kallio toteaa.

Kallion työtä isännöintialan hyväksi on muistettu aiemminkin. Vuonna 2000 hänet valittiin Vuoden Isännöitsijäksi ja vuonna 2007 hänelle myönnettiin Isännöintiliiton kultainen ansiomerkki.

Avara Isännöintiakatemia valittiin vuoden 2009 ratkaisevaksi isännöintiteoksi

Avaran Isännöintiakatemian kautta on rekrytoitu ja koulutettu yritykselle uusia isännöitsijöitä. – Avaran Isännöintiakatemia on innovatiivinen ja pitkäaikainen ratkaisu isännöintialan osaajapulaan, kiteyttää Peltokorpi palkitsemisen perusteet.
Kiihtyvä korjausrakentaminen, isännöintiyritysten koon kasvu ja suurten ikäluokkien eläköityminen ovat lisänneet uusien isännöitsijöiden tarvetta. – Puolet nykyisistä isännöitsijöistä tulee eläkeikään vuoteen 2020 mennessä, joten monessa isännöintiyrityksessä tuskaillaan uusien työntekijöiden löytämisen kanssa. Isännöintiyrityksiin on ollut vaikea saada työntekijöitä, koska ala on varsin tuntematon eikä alalle johtavaa koulutusta ole riittävästi, Peltokorpi kuvaa isännöintiyritysten tilannetta.
Ratkaisevaksi isännöintiteoksi voidaan valita pidempiaikainen tai yksittäinen ponnistus, joka on ollut tavoitteellinen, vaikuttava ja merkittävä joko yhteiskunnallisesti, taloudellisesti, isännöintialan sisällä tai jollain muulla tavalla.

Lue lisää

Katso kaikki