Rambollilla vahva ensimmäinen vuosipuolisko
Suunnittelu- ja konsultointiyhtiö Ramboll teki vuoden ensimmäisellä puoliskolla vahvan tuloksen ja voitti useita merkittäviä projekteja.
Suunnittelu- ja konsultointiyhtiö Ramboll teki vuoden ensimmäisellä puoliskolla vahvan tuloksen ja voitti useita merkittäviä projekteja.
Ramboll-konsernin liikevaihto oli 730,2 miljoonaa euroa. Se kasvoi hieman edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna (2016: 726,6). Tulos ennen liikearvopoistoja (EBITA) oli 37,5 (37,5) miljoonaa euroa ja suhteellinen kannattavuus (EBITA-%) oli 5,1 (5,2) prosenttia.
Erityisesti Pohjoismaat, Vesi- sekä Ympäristö- ja terveystoimiala, suoriutuivat ensimmäisestä vuosipuoliskosta hyvin. Myös Öljy ja kaasu -toimialan tulos kehittyi positiivisesti.
Rambollissa lanseerattiin vuoden 2017 alussa uusi Winning Together -strategia. Yksi sen kulmakivistä on toiminnan ja palvelutarjonnan vahvistaminen avainmarkkinoilla, kuten Pohjoismaissa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.
”Olemme voittaneet useita merkittäviä hankkeita avainmarkkinoillamme, joten voimme jatkaa luottavaisin mielin vuoden loppuun ja edelleen vuoteen 2018”, toteaa Ramboll-konsernin pääjohtaja Jens-Peter Saul.
”Vaikka julkinen talous on Suomessa edelleen alijäämäinen, ovat sekä julkiset että yksityiset investoinnit kasvukeskuksissa jatkuneet ja osaamisellemme on ollut kysyntää”, sanoo Ramboll Finland Oy:n toimitusjohtaja Kari Onniselkä.
Merkittäviä projektivoittoja Suomessa ja maailmalla
Rambollin, Arupin ja TEC:n muodostama yhteenliittymä on voittanut konsultointisopimuksen Saksan ja Tanskan välisen Fehmarninsalmen tunnelihankkeessa. Yhteenliittymä on ollut mukana tunnelin suunnittelussa vuoden 2009 huhtikuusta lähtien. Hankkeessa on ollut mukana myös suomalaisia asiantuntijoita.
Bestsellerin suuren greenfield-projektin toimittajaksi Brandessa, Tanskassa, on valittu Ramboll. Muotiyhtiön nykyisen pääkonttorin laajennus pitää sisällään vähittäiskauppoja, toimistotiloja, tornihotellin sekä konferenssirakennuksen. Tornirakennuksesta tulee suunnitelmien mukaan yli 200 metriä korkea, jolloin se olisi Tanskan korkein rakennus.
Ramboll on valittu yhdessä Siton ja VR Trackin kanssa Helsingin ja Espoon välille rakennettavan 25 kilometrin mittaisen Raide-Jokerin suunnittelijaksi. Raide-Jokerilla ennustetaan olevan vuoteen 2040 mennessä yli 100 000 matkustajaa päivässä.
Lisäksi Ramboll on valittu Helsinki-Vantaan lentoaseman laajennusta ja T2-terminaalin uudistusta koskevaan hankkeeseen. T2-terminaali on merkittävä lentoliikenteen keskus ja yksi Suomen suurimmista bussi- ja junaliikenteen vaihtopaikoista.
Yhtiö on myös vastikään voittanut suuren sopimuksen 600–800 kilometrin offshore-kaasuputken suunnittelusta ja ympäristöarvioinnista Itämerellä. Putki tuo kaasun Pohjanmereltä suoraan Keski- ja Itä-Euroopan kuluttajille ja parantaa näin kaasun toimitusvarmuutta.