Ramboll ostaa OBG:n

Ramboll-konserni on ostanut yhdysvaltalaisen suunnittelu- ja konsultointiyrityksen OBG:n.

Ramboll-konserni on ostanut yhdysvaltalaisen suunnittelu- ja konsultointiyrityksen OBG:n.

Kaupan myötä yhtiö saa 900 uutta vesi-, energia- ja ympäristöalan asiantuntijaa. Konsernin globaali henkilömäärä nousee 15 000 työntekijään. Yritysostohetkellä Rambollin ja OBG:n yhdistetty liikevaihto on 12,7 miljardia Tanskan kruunua (1,70 miljardia euroa).

”Kasvu Pohjois-Amerikassa on ollut meille strateginen tavoite vuodesta 2014, jolloin laajennuimme Yhdysvaltain markkinoille ostamalla ympäristökonsultointiyritys ENVIRONin”, sanoo Ramboll-konsernin toimitusjohtaja Jens-Peter Saul.

”Vesitoimialamme globaali henkilömäärä kasvaa noin 200 asiantuntijalla. Kansainvälisen yhtiömme vahvuus on, että saamme tämän tietotaidon käyttöön myös paikallisten asiakkaidemme hankkeisiin”, sanoo Ramboll Finland Oy:n vesitoimialan johtaja Kai Vakkila.

”Kaupan myötä pystymme vastaamaan entistä vahvemmin maailmanlaajuisten megatrendien aiheuttamiin haasteisiin, kuten kaupungistumiseen, ilmastonmuutokseen ja resurssien niukkuuteen”, sanoo OBG:n toimitusjohtaja Jim Fox.

Vuonna 1945 perustettu OBG on toimittanut integroituja vesi-, energia- ja ympäristöalan suunnitteluratkaisuja yli 70 vuoden ajan sekä julkisen että yksityisen sektorin asiakkaille. Yritys on mukana lukuisissa merkittävissä hankkeissa Yhdysvalloissa.

 

Lue lisää

Katso kaikki