RAKEVA-palkinto ja Rakennustietosäätiö RTS:n kultaiset ansiomerkit 2019

Rakennustietosäätiö RTS:n hallitus on myöntänyt RAKEVA-palkinnon 2019 buildingSMART Finland -yhteisölle ja sen puheenjohtajalle, arkkitehti Tomi Henttiselle tietomallien standardoimisen eteen tehdystä työstä sekä tietomallintamisen kulttuurin levittämisestä.

Yhtenä tärkeimmistä keinoista rakennusalan tuottavuuden ja tehokkuuden parantamiseen on nähty digitalisaation parempi ja laajempi hyödyntäminen. Suomessa työtä tietomallintamisen sisältöjen ja prosessien standardoimiseksi tekee erityisesti buildingSmart Finland -yhteisö puheenjohtajansa Tomi Henttisen johdolla.

BuildingSmart Finland osallistuu aktiivisesti myös kansainväliseen määrittelytyöhön alan kattojärjestön kautta. RAKEVA-palkinnolla halutaan kiinnittää huomiota tähän tärkeään työhön, jota useasti tehdään vailla suurempaa huomiota, mutta joka toimii mahdollistajana yhteistoiminnalle ja monenlaisille innovaatioille.

RAKEVA-palkinnon palkintolautakuntaan kuuluivat hallituksen edustajina arkkitehti Teemu Hirvilammi (Ark.tsto Hirvilammi Oy) ja tekninen johtaja Mikko Somersalmi (RAKLI) ja edustajiston edustajana asiamies Jani Kemppainen (Rakennusteollisuus RT ry).

RAKEVA-palkinto myönnetään joka toinen vuosi henkilölle, ryhmälle, yritykselle  tai järjestölle, joka on rakennusalalla edistänyt uusien toimintatapojen tai menetelmien soveltamista suunnittelussa tai rakentamisessa.

Rakennustietosäätiö RTS:n kultaiset ansiomerkit 2019

Rakennustietosäätiö RTS on myöntänyt viisi kultaista ansiomerkkiä säätiön toimintaan huomattavalla tavalla vaikuttaneille henkilöille. Ansiomerkkejä on jaettu vuodesta 1975, ja niitä on myönnetty yhteensä 158 kappaletta.

 Tänä vuonna ansiomerkin saivat seuraavat henkilöt:

  • Arkkitehti Mari Matomäki, Arkkitehtitoimisto Hedman & Matomäki Oy
  • Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, A-Kruunu Oy
  • Rautatieliikennejohtaja Markku Nummelin, Väylävirasto
  • Projektikoordinaattori Anna-Riitta Kallinen, buildingSMART Finland

Jätä kommentti

*

*