QMG ostaa turkulaiset kylmätekniikan taitajat Alti-Systemsin ja Ref-Engineeringin – ”Meitä kiinnostavat juuri tällaiset osaavat ja kannattavat yritykset”

Alti-Systems Oy:n omistaja Timo Alanne: "Perustin toiminimen melkein heti ammattikoulusta valmistuttuani. Tuolloin minulla oli toimitiloina autotalli ja alla pakettiauto."

Talotekniikkakonserni QMG laajentaa palveluitaan Varsinais-Suomessa kylmätekniikan suunnittelulla ja urakoinnilla, kun se ostaa Alti-Systemsin ja Ref-Engineeringin, kertoo QMG tiedotteessaan.

Talotekniikka-lehti

Timo Alanteen omistama urakointiyritys Alti-Systems Oy ja Alanteen sekä Miska Lehtisen omistama suunnittelutoimisto Ref-Engineering Oy toteuttavat kylmätekniikkaa muun muassa teollisuuden ja julkisen sektorin vaativiin tiloihin.

Vuonna 2021 Alti-Systemsin liikevaihto oli 1,5 miljoonaa euroa ja Ref Engineeringin 70 000 euroa. Yhtiöt työllistävät yhteensä 10 ammattilaista. Yrityskaupoilla ei ole vaikutuksia henkilöstön asemaan. Kaikki jatkavat vanhoina työntekijöinä ja Alanne ja Lehtinen yhtiöiden vetäjinä.

QMG muodosti kesällä 2021 pohjoismaisen talotekniikkakonsernin ruotsalaisen Sandbäckensin kanssa. Konsernilla on jo 140 suomalaista ja 70 ruotsalaista henkilöstöomistajaa. Myös Timo Alanne ja Miska Lehtinen tulevat uuden pohjoismaisen konsernin osakkaiksi. Suomessa QMG jatkaa kasvua yritysostoilla. Turussa se omistaa jo LVI-urakoitsija Calton, jonka kanssa yhteistyötä valmistellaan.

– Alti-Systems on tunnettu vaativien kylmätekniikkaprojektien toteuttaja ja suunnitteluyhtiön perustaminen pari vuotta sitten kertoo työn ammattimaisuudesta. Caltolla on vahva asema teollisuuden, sairaaloiden ja liiketilojen talotekniikassa, joten täydennämme mainiosti toisiamme, QMG:n Länsi-Suomen aluejohtaja ja Calton toimitusjohtaja Johan Löfgren sanoo tiedotteessa.

Kylmätekniikan tarve kasvaa – kovat tekijät erottuvat

Alanne on toiminut yrittäjänä 16 vuotta ja Lehtinen oli hänen ensimmäinen palkattu työntekijänsä. Kaverukset ovat rakentaneet kylmätekniikan osaamista suunnitelmallisesti.

– Perustin toiminimen melkein heti ammattikoulusta valmistuttuani. Tuolloin minulla oli toimitiloina autotalli ja alla pakettiauto. Osakeyhtiö Alti-Systemsistä tuli 2009. Alkuvuosina teimme pieniä kylmäprojekteja, mutta visio oli selvä – kylmätekniikan tarve tulee kasvamaan, ja tähän haasteeseen halusimme vastata laadukkaalla työllä ja osaamiseen panostamalla. Olemme kasvaneet tasaisesti, ja nyt teemme monipuolisesti vaativaa ammattikylmää. Toteutuneen yritysjärjestelyn avulla voimme vastata paremmin kasvavaan kysyntään. On hienoa päästä toteuttamaan QMG:n kasvutarinaa yhdessä Calton ammattilaisten kanssa, Alanne kertoo tiedotteessa.

– Vaativien kylmäprojektien tekijöitä ja suunnittelijoita ei ole paljon, joten perustimme suunnittelutoimisto Ref-Engineeringin vuonna 2020 tukemaan Alti-Systemsia. Olemme suorittaneet kylmämestarin tutkinnot ja muutama vuosi sitten ryhdyimme opiskelemaan LVI-insinööreiksi työn ohessa. Nyt saamme tehdä töitä teollisuuden ja tutkimuslaitosten kärkikaartille Turun seudulla, Alanne toteaa kehityksestä tiedotteessa.

– Vuodesta 2014 lähtien QMG on tehnyt yli 30 yritysostoa. Meitä kiinnostavat juuri tällaiset osaavat ja kannattavat yritykset. Keskustelemme jatkuvasti ympäri maata taitaviksi tiedettyjen ja eri palveluita edustavien talotekniikkayrittäjien kanssa, QMG-konsernin toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen sanoo tiedotteessa.

 

Lue myös: 

 

Ei lauhdelämpöä harakoille – Liedon kunnantalon lämpöpumppuratkaisu säästää kaksi hakerekallista energiaa vuodessa

Säätiö LVY:n stipendi Miska Lehtiselle – ”Stipendin saaminen oli erittäin mukava yllätys yhtenä perjantaipäivänä”

Miska Lehtinen opiskeli LVI-insinööriksi työn ohella

 

Lue lisää

Katso kaikki