QMG laajenee yritysostolla Keski-Pohjanmaalle

Yhtiö ostaa 90 prosentin osuuden Kokkolan LVIS-Palvelu Oy:stä.

Yhtiö ostaa 90 prosentin osuuden Kokkolan LVIS-Palvelu Oy:stä.

Talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Group (QMG) ostaa enemmistön Kokkolan LVIS-Palvelu Oy:stä. Vuonna 1972 perustettu Kokkolan LVIS-Palvelu on Keski-Pohjanmaalla johtava talotekniikan urakoitsija ja huoltoyhtiö. Sen pitkäaikaisiin asiakkaisiin lukeutuu nimekäs joukko alueen teollisuutta, mm. Boliden ja Freeport Cobalt, sekä rakennusliikkeitä ja taloyhtiöitä. LVI-urakoinnin rinnalle käynnistettiin kuusi vuotta sitten sähkösuunnittelu ja -urakointi, joille on ollut hyvin kysyntää varsinkin KVR-kohteissa.

”Vahvuutemme on aina ollut ammattitaito ja asiakassuhteiden pitkäjänteinen hoitaminen. Sellaisena haluamme yrityksen myös pitää ja siksi meidän oli helppoa liittyä QMG-konserniin”, Kokkolan LVIS-Palvelun hallituksen puheenjohtaja Peter Forsström kertoo.

”Yrittäjyys ja kasvu yhdistävät meitä, joten löysimme helposti yhteisen sävelen Peterin ja kumppaneiden kanssa. Kokkolan LVIS-palvelulla on vahva maine alueellaan ja maantieteellisesti se täydentää hienosti QMG:n tarjoomaa Pohjanmaalla oululaisen Movitekin ja kajaanilaisen Paikallis-Sähkön kanssa”, QMG:n toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen toteaa.

Liukkosen mukaan Keski-Pohjanmaan vahva teollisuus ja rakennustoiminta tarjoavat paljon mielenkiintoisia projekteja talotekniikassa.

”Tuomme nyt kilpailuun mukaan entistä laajemmat talotekniikkaurakoinnin ja huollon palvelut Kokkolan LVIS-Palvelun kanssa”, Liukkonen sanoo.

Kaupalla ei vaikutuksia henkilöstön asemaan

Yrityskaupan jälkeen Kokkolan LVIS-Palvelun osakkaat Peter Forsström, toimitusjohtaja Pentti Jutila ja sähköurakoinnin johtaja Steve Kåla jatkavat tehtävissään sekä vähemmistöosakkaina yhtiössään ja QMG-konsernissa. Kaikki työntekijät jatkavat tehtävissään vanhoina työntekijöinä.

”Pystymme entistä paremmin tarttumaan kasvumahdollisuuksiin, kun kuulumme QMG:hen. Kilpailukykymme kaikenkokoisista urakoista kasvaa ja palveluvalikoimamme laajenee. Lisäksi saamme lisävoimaa hallitukseen ja strategiseen suunnitteluun. Meille on myös tärkeää, että pystymme säilyttämään avoimen yrityskulttuurimme ja tarjoamaan henkilöstölle entistä laajemman ammatillisesti kunnianhimoisen ympäristön”, Peter Forsström ja Pentti Jutila kertovat.

Kuvassa: Ilmastointiasentaja Tero Peltoniemi vaihtaa IV-koneen suodattimia Kokkolan suurteollisuusalueella. (Kuva Kokkolan LVIS-Palvelu) 

 

Lue lisää

Katso kaikki