Putkiremontin aikaiseen väliaikaisasumiseen kehitetään uudenlaisia palveluja

RealCase Oy:n, Ex Veteris Novan ja NCC:n hankkeessa selvitettiin eri vaihtoehtoja ja niiden kiinnostavuutta asunto-osakeyhtiöissä. Ratkaisuista suosituimmaksi nousi oman talon pihapiiriin pystytettävä väliaikaisasunto.
– Omassa lähiympäristössä arkirutiinit säilyvät samana. Tätä vaihtoehtoa suosivat etenkin yksinelävät ja vanhemmat asukkaat, kertoo toimitusjohtaja Marja Kallio RealCase Oy:stä.
Selvityksen yhtenä vaihtoehtona oli hotellimainen asunto oman asuinalueen ulkopuolella, mikä keräsi kiinnostusta nuorempien vastaajien joukossa.
Kiinnostus omassa pihapiirissä sijaitsevaan väliaikaisasuntoon oli niin suurta, että palvelukonseptin kehittämistä jatketaan. Eniten selvittämistä vaativat konseptin toteutustapa ja ansaintamalli.
– Kyselyn mukaan useimmat olisivat valmiita maksamaan väliaikaisasunnosta 300–500 euroa kuukaudessa. Joillekin lisäkustannukset ovat kuitenkin kynnyskysymys, Marja Kallio sanoo.
Kallion mukaan vastaavaa palvelua on kokeiltu onnistuneesti Suomessa vakuutusyhtiön omistamassa vuokratalossa sekä Ruotsissa. Asunto-osakeyhtiöille tarkoitettu nyt kehitettävä väliaikaisasumiskonsepti on Suomessa ainutlaatuinen.
Selvityksessä oli mukana viisi helsinkiläistä asunto-osakeyhtiötä.

Lue lisää

Katso kaikki