Putkiasennuksen kultamitalisti Viljami Turve Taitajien Taitajaksi – ”Tuntuu hurjalta olla esikuva”

Viljami Turve on Taitajien Taitaja 2023. Kuva: Skills Finland / Olavi Toivanen (Omnia).

Taitaja-kilpailujen ja ammatillisen koulutuksen lähettilääksi valittiin torstaina päättyneessä Taitaja2023 Espoo -tapahtumassa putkiasennuksen kultamitalisti, Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa opiskeleva Viljami Turve, kertoo Skills Finland ry tiedotteessaan.

Taitajien Taitajaksi valitaan vuosittain kultamitalisti, joka on kilpailun aikana osoittanut olevansa ylpeä omasta osaamisestaan ja ammatistaan. Valittu henkilö toimii Taitaja-kilpailujen ja ammatillisen koulutuksen edustajana aina seuraavan vuoden Taitaja-kilpailuihin saakka. Viljami Turve edustaa siis Taitaja-kilpailuja ja ammatillista koulutusta Taitaja2024 Kuopio -tapahtumaan saakka. On jo perinne, että Taitajien Taitaja palkitaan autolla. Turve saakin vuodeksi käyttöönsä täyssähköisen C40-mallin Volvon.

– Tuntuu hurjalta olla esikuva, mutta se on myös tosi hieno juttu, voittaja kertoo. Hänestä on hienoa, että saa kannustaa muita nuoria ammatilliseen koulutukseen, Turve kertoo tiedotteessa.

Lukiosta ammatillisiin opintoihin

Turve ehti opiskella kaksi vuotta lukiossa ennen kuin päätti suunnata ammatilliseen koulutukseen.

– Olen tykännyt amiksessa siitä, että opinnoissa saa keskittyä kunnolla yhteen asiaan. Siinä mielessä opetus on tosi erilaista kuin lukiossa, missä opiskellaan useampia aineita. Amiksessa saa paljon oppia juuri siitä mitä tykkää tehdä, hän kertoo tiedotteessa.

Putkiasennuksesta hän kiinnostui, koska työ vaikutti mukavan tekniseltä, ja koska putkiasennusta saa tehdä käsillään ilman, että välissä on esimerkiksi tietokonetta. Turve arvostaa ammatissa myös sitä, että oman työn tulokset ovat heti nähtävillä.

– Voi katsoa työnsä jälkeä ja todeta, että tämä on minun tekemä, hän kuvailee tiedotteessa.

Turve kuvailee Taitaja-finaaliviikkoa mukavaksi kokemukseksi, mutta myös rankaksi. 
– Työpäivät olivat pitkiä, mutta samalla piti pysyä koko ajan tarkkana, tehdä hommat ihan viimeisen päälle. Omanlaisensa paine tuli myös siitä, että paikalla oli niin paljon porukkaa ja hälinää. Mutta kyllä se oli sen arvoista! hän sanoo tiedotteessa.

Mukana TV-sarjassa

Tuoretta Taitajien Taitajaa pääsee seuraamaan myös TV:n välityksellä, sillä Turve on mukana Nelosen kanavilla touko–heinäkuussa näytettävässä Amispäiväkirjat-sarjassa, jossa seurataan seitsemän ammatillisessa koulutuksessa opiskelevan nuoren elämää.

Lue lisää

Katso kaikki