Purus osti Unidrainin osakekannan

Ruotsalainen Purus AB osti 17.11.2009 Unidrain A/S:n koko osakekannan. Osakkeet myivät Unidrainin ideoija Claus Dyre, sijoitusyhtiö SR Private Brands ja PC Holding A/S, jonka omistavat toimitusjohtajat Christian Thing ja Peter L. Clausen, sekä Unidrainin pienosakkeenomistajat.
Unidrain perustettiin vuonna 2002. Yhtiö suunnittelee ja markkinoi patentoitua lattiakaivojärjestelmää, joka on tarkoitettu erityisesti seinän viereen asennettavaksi. Järjestelmä on otettu hyvin vastaan pohjoismaisilla ja muilla rakennusteollisuusmarkkinoilla. Tanskassa Unidrain on saanut merkittävän markkinaosuuden.
– Halusimme liittää Unidrainin täysin omistamaksemme tytäryhtiöksi Purus AB:hen ja vahvistaa asemaamme Pohjoismaiden LVI-markkinoiden johtavana lattiakaivoratkaisujen valmistajana. Osto myös tukee kansainvälistä laajentumistamme, kertoo Purus AB:n konsernijohtaja Göran Lundin.

Unidrain jatkaa toimintaansa itsenäisenä yksikkönä vanhasta toimipaikastaan Tanskan Kööpenhaminasta käsin. Unidrainin johtoon toimitusjohtajaksi astuu Peter L. Clausen, joka on toiminut Unidrainissa myyntijohtajana. Christian Thing on mukana siirtymäkauden ajan tukemassa yhdistymistä Purus-konserniin.

Lue lisää

Katso kaikki