Puolustusvoimien saaresta ulkoilukäyttöön – Örön saari on haastava talotekninen ylläpitokohde

Örön Kasarmihotelli. Kuva: Metsähallitus

Örön saari sijaitsee Turun ulkosaaristossa, linnuntietä noin 60 kilometrin päässä Turusta. Entinen puolustusvoimien kohde siirtyi Metsähallitukselle osaksi Saaristomeren kansallispuistoa vuonna 2015. Ulkoilusaari, jossa rakennukset ovat suojeltuja ja matka mantereelle on pitkä, on mielenkiintoinen ylläpitokohde, kertoo Are tiedotteessaan.

Are vastaa yhdessä Metsähallituksen kanssa koko Örön saaren teknisestä ylläpidosta: talotekniikasta, kiinteistönhoidosta ja -huollosta. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että matkailijoille riittää puhdasta vettä ja likavedet puhdistetaan.

− Kyseessä on erittäin haastava kohde. Saarella on parikymmentä museokeskuksen suojelussa olevaa kiinteistöä, joita ei saa puhkoa talotekniikkamuutosten vuoksi. Korjausvelkaa on paljon, toteaa Aren yksikönjohtaja Lassi Kulo tiedotteessa.

Örössä on oma puhdasvesilaitos, jonka toiminnasta Are vastaa. Sen avulla tuotetaan saaren käyttövesi. Likavedetkin puhdistetaan saarella. Sähköt tulevat mantereelta, mutta koska ulkosaaristossa sähkökatkokset ovat yleisempiä kuin mantereella, on niiden varalta varavoimatuotanto.

Örö sijaitsee ulkosaaristossa, mikä tuo saaren ylläpidolle sekä haasteensa että oman viehätyksensä.

− Saareen ei pääse noin vain. Me itse operoimme paikallisten veneiden välityksellä, mikä tekee jokaisesta työmatkasta omanlaisensa operaation. Kelirikkoaika tuo omat haasteensa. Mutta onhan siinä oma tunnelmansa käydä töissä ulkosaaristossa, vaikka joulukuun pimeydessä, Kulo myöntää.

Saaren kunnostustyöstä vastaa Metsähallitus, ja projekti kestää useita vuosia. Tähän mennessä saareen on kunnostettu noin 70-paikkainen vierasvenesatama ja kasarmi on muutettu majoituskäyttöön.

Örön saari on kulttuurihistoriallisesti merkittävä kokonaisuus, ja se on saaren avaamisen jälkeen kiinnostanut runsaasti matkailijoita ja veneilijöitä. Saarella olleesta kasarmista on tehty hotelli, joka tarjoaa yösijan matkailijoille. Matkailijoiden lisäksi saaressa asuu pysyvästi neljä kotitaloutta.

Saarella on telttapaikka, retkeilymaja, huoneistomajoitusta sekä ryhmähuoneita. Lisäksi matkailijoita palvelevat rantakahvila, puoti ja ravintola.

− Jotta saari säilyttää arvonsa, on tärkeää, että matkailijoiden tarpeista huolehditaan kestävällä tavalla. Matkailuyrittäjä ja Metsähallitus esimerkiksi käyttävät töissään sähkömönkijöitä, Kulo toteaa.

Saari on pitkään ollut puolustusvoimien käytössä ja toiminut muun muassa rannikkotykistön toimipaikkana. Saarella on myös pitkään annettu varusmieskoulutusta.

Örön luonto ja kasvillisuus ovat saaren suurin vetonaula. Saaren luonto on hyvin omaperäinen ja alueella on monta eri luontotyyppiä. Jääkausi on muovannut saarelle hiekkadyynejä, joiden päällä on nyt kasvillisuutta.

Lue lisää

Katso kaikki