Paras hajajätevesikunta 2010 -kilpailu käynnissä
Muoviteollisuus ry ja sen jäsenyritykset Uponor Suomi Oy, Pipelife Finland Oy, Oy KWH Pipe Ab ja Jita Oy järjestävät kilpailun, jonka tarkoituksena on löytää kunta, jossa hajajätevesiasetuksen määräysten toteutuminen on onnistuttu järjestämään parhaiten.
Kilpailuun voi osallistua huhtikuun loppuun saakka Muoviteollisuus ry:n kotisivuilla. Voittajakunta saa 4000 euroa käytettäväksi haja-asutusalueen asukkaiden jätevesiasioiden edistämiseen.
– Asetusten mukaisten järjestelmien rakentaminen on edelleen verkkaista. On kuitenkin kuntia, joissa jätevesien hoitoon on saatu vauhtia ja yhtenä tärkeänä tekijänä on tällöin ollut kunnan viranomaisten paneutuminen asiaan, sanoo Muoviteollisuus ry:n asiamies Aulis Nikkola.