Outokumpu Tornio Worksin kiinteistöpalvelut YIT:lle
YIT ja Outokumpu ovat tehneet sopimuksen Outokumpu Tornio Worksin kiinteistöpalveluliiketoiminnan siirtymisestä liikkeenluovutuksella YIT:lle. Sopimuksen mukaan 34 Outokumpu Tornio Worksin henkilöä siirtyy liikkeenluovutuksen yhteydessä YIT Kiinteistötekniikka Oy:n palvelukseen niin sanottuina vanhoina työntekijöinä 1.3.2010.
YIT Kiinteistötekniset palvelut vastaa Outokumpu Tornio Worksin tehdaskiinteistöjen teknisestä ylläpidosta. Yhtiöt ovat tehneet kolmivuotisen sopimuksen kokonaispinta-alaltaan yli 510 000 kiinteistöneliön ylläpidosta. Sopimukseen sisältyy myös kahden vuoden jatko-optio. Palvelusopimuksen arvo on kokonaisuudessaan yli 15 miljoonaa euroa.
– Yhteistyö Outokummun kanssa mahdollistaa kumppanuuteen perustuvan toiminnan. Lähtökohtanamme on hyvin suunniteltu ylläpito, kustannustehokas palvelukokonaisuus sekä kiinteistöpalveluiden aktiivinen kehittäminen. Meille siirtyvä henkilöstö vahvistaa osaamistamme Meri-Lapin alueella tuoden mukanaan oman kokemuksensa ja erikoisosaamisensa, liiketoimintaryhmän johtaja Pekka Pöykkö YIT Kiinteistöteknisistä palveluista toteaa.