Opiskelija-asuntojen kaukolämpölaskua ja päästöjä leikataan Jyväskylässä

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta aloittaa energiaohjelman, jonka tavoitteena on 15 prosentin säästö ylioppilaskunnan omistamien kiinteistöjen kaukolämpölaskuun. Energiahankkeen ytimessä on Oumanin Lämmönvahti-palvelu, joka otetaan käyttöön kaikissa JYY:n omistamissa kiinteistöissä.
”JYY käyttää kaukolämpöön rahaa noin 600.000 euroa vuodessa”, Ouman Energiatehokkuuspalvelun toimitusjohtaja Matti Nevala sanoo.
”Yli 100 000 euron säästö vuositasolla on täysin mahdollinen. Tämä tarkoittaa sitä, että investoinnin elinkaaren aikana pystymme tarjoamaan jyväskyläläisten opiskelijoiden asumiskustannuksiin 1,5 miljoonan euron säästön. Jos minä olisin opiskelija, ilahtuisin myös pienentyvistä päästöistä. Jyväskylä näyttää hyvää esimerkkiä muillekin opiskelijayhteisöille.”
JYY:n Kortepohjan ylioppilaskylässä ja Savelan alueella on kaikkiaan 22 rakennusta, joiden kerrosala on noin 80.000 neliötä. Alueella asuu yli 2000 opiskelijaa.
Lämmönvahti-palvelun asennukset aloitetaan joulukuussa ja työt valmistuvat helmikuussa. JYY:n toimitusjohtaja Marko Huttunen sanoo, että energiaohjelman toteutukseen vaikuttavat sekä talouteen että ympäristöön liittyvät syyt.
”Toivomme, että lämmitysenergian kulutuksessa saavutettava säästö pehmentää vuokrankorotuspaineita pitkällä aikavälillä. Totta kai haluamme myös käyttää kiinteistöjämme mahdollisimman vastuullisella tavalla.”
Lämmönvahti-palvelussa rakennusten lämmönjakelu tarkistetaan, automaatio päivitetään ja lämmönjakohuoneisiin asennetaan laite, joka kertoo lämmönsäätimelle aiempaa tarkemmin kiinteistön todellisesta lämmöntarpeesta. JYY:n energiaohjelman toteutukseen osallistuu myös jyväskyläläinen Energiakolmio. Se toteuttaa kiinteistökantaan Enerkey-energianseurantajärjestelmän.
Marko Huttusen mukaan Lämmönvahti-investoinnin takaisinmaksuaika jää hyvin lyhyeksi. Kumulatiivinen energiansäästö kohoaa 1–2 vuoden kuluessa suuremmaksi kuin JYY:n palveluun sijoittama pääoma.
”Nopea takaisinmaksuaika ja Oumanin sitoutuminen hankkeeseen vakuuttivat meidät. Ouman on luvannut maksaa osan rahoista takaisin, jos toteutuva säästö jää tavoitteista”, Huttunen sanoo.
Investointien tuottovaatimus on korkea, koska JYY valmistautuu suuriin muutoksiin. Ylioppilaskylän alueelle suunnitellaan Huttusen mukaan kaikkiaan 70–80 miljoonan euron peruskorjaus- ja uudishankkeita. Toteutus tapahtuu lähivuosien aikana.
”Tornitaloja peruskorjataan, mutta niin kutsuttu DDR-kortteli joudutaan purkamaan kokonaan. Siellä on muun muassa yksi erittäin energiasyöppö talo, jossa on 600 soluasuntoa. Niiden muuntaminen yksiöiksi olisi tullut liian kalliiksi. Soluasuntoja on hyvä olla jonkin verran, mutta opiskelijoiden tarpeet vievät suunnittelua yksiöiden ja kaksioiden suuntaan. Yksityisyydelle on nyt kysyntää, ja yhteisöllisyys pitää huomioida eri tavalla kuin aikaisemmin.”