Onninen kumppaniksi Insinööriliitolle

Onninen ja Insinööriliitto solmivat kumppanuussopimuksen vuodelle 2019. Insinööriliitto täyttää tänä vuonna 100 vuotta.

Teknisen tukkukaupan rooli tulevaisuuden ratkaisujen tarjoamisessa on keskeinen: vahvan osaamisen avulla Onnisen asiantuntijat varmistavat, että uudet teknisen alan innovaatiot saavuttavat alan ammattilaiset kaikkialla Suomessa myös tulevaisuudessa. Teknisessä tukkukaupassa toimivan suomalaisen Onnisen asiakkaita ovat muun muassa talotekniikkaurakoitsijat, vesi-, sähkö- ja liikenneinfran rakentajat ja teollisuuden toimijat sekä alan jälleenmyyjät.

”Insinööriliiton 100-vuotisjuhlavuoden kumppanuudella Onninen haluaa edelleen rakentaa yhdessä parempaa elinympäristöä ja muovata vahvasti myös alan tulevaisuutta”, kertoo Onnisen toimitusjohtaja Martti Forss.

Onninen on alan ainoa merkittävä kotimainen toimija ja työllistää Suomessa noin 1 200 henkilöä.

”Insinööriliitto täyttää sata vuotta 2019. Juhlavuoden aikana haluamme siirtää katseen vahvasti tulevaisuuteen. Insinöörit ovat olleet rakentamassa nykyistä elinympäristöämme ja yhteiskuntaamme sekä muovaavat vahvasti myös tulevaisuutta”, Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo sanoo.

Onnisella työskentelee yli sata insinööriä muun muassa esimies- ja myyntitehtävissä. Insinöörit ja muut tekniset tukkukaupan ammattilaiset palvelevat asiakkaitaan myös Onninen Express -myymälöissä ympäri Suomea.

 

Jätä kommentti

*

*