Olli Santala Kiinteistömessuilla Helsingissä: Pumppuasennuksilla ei kannata riskeerata naapurisopua

Yhä useampi taloyhtiö haaveilee omasta jäähdytysjärjestelmästä. Taustalla ovat säätilojen kiihtyneet vaihtelut ja vaihtoehtoisten lämmitys- ja jäähdytystekniikoiden kehittyminen.

Yhä useampi taloyhtiö haaveilee omasta jäähdytysjärjestelmästä. Taustalla ovat säätilojen kiihtyneet vaihtelut ja vaihtoehtoisten lämmitys- ja jäähdytystekniikoiden kehittyminen.

”Esimerkiksi maalämpöpumppuja asennetaan nyt paljon vanhojen kerrostalojen pohjakerroksiin. Pumppu sijoitetaan näkymättömiin pyörävarastoon tai häkkikellariin. Tilaan syntyvä melu ei ole merkittävää, joten ratkaisu tuntuu onnistuneena”, kuvaa akustiikkasuunnittelija Olli Santala Helimäki Akustikot Oy:stä.   

”Välipohjan äänieristys riittää usein siihen, ettei tilasta kantaudu häiriöääniä asuntoihin ilmateitse. Se lopulta usein realisoituva meluriski ovat tärinän aiheuttamat, rakenteissa kulkevat runkoäänet”.

Sopuun kannattaa sijoittaa

Olli Santalan mukaan tärinäeristyksen suunnittelulle kannattaa varata aika ja paikka siitä huolimatta, ettei mukana olevien asianosaisten mukaan muuallakaan ole ollut ongelmia. 

”Se kannattaa siitä huolimatta, että tilat ovat ahtaita, laitteita paljon ja putkia joudutaan asentamaan vaikeammin. Juuri tämän tilan ja laitteen ominaisuudet huomioon ottaen suunnitellulle tärinäneristykselle on silti viisasta varata ratkaisuresurssi etukäteen.”

”Jos järjestelmä jää sellaiseksi, että tärinän on mahdollista kulkeutua talon runkoa pitkin asuntoihin ja tuottaa häiriöitä esimerkiksi asukkaiden yöuneen, ollaan helposti pitkän ja kiusallisen riidan äärellä. Laitteiden aiheuttama värähtely saadaan toki selvitettyä mittauksilla ja korjaus tehtyä myös jälkeenpäin, mutta kalliimmaksihan se tulee. Sen lisäksi, että sopu talossa saattaa olla mennyttä.”

Lue lisää

Katso kaikki