Neste Oililla merkittävä investointiohjelma
Neste Oil aikoo ryhtyä merkittäviin järjestelyihin yrityksen toiminnan tehostamiseksi. Porvoossa ja Naantalissa aiotaan investoida yhteensä noin 500 miljoonaa euroa kasvuun ja tuotannon optimointiin.
”Suunnitellut investoinnit auttavat valmistuttuaan Neste Oilin pitkän aikavälin kannattavuustavoitteen saavuttamisessa. Tarkoitus on toteuttaa yhtiön omina investointeina 200 miljoonaa euroa maksava uusi SDA-yksikkö Porvooseen ja 60 miljoonaa euroa maksavat prosessia tehostavat hankkeet Naantalissa. Porvoon 250 miljoonan euron voimalaitosinvestointi aiotaan toteuttaa Neste Oilin taseen ulkopuolisena yhteisyrityksen hankkeena”, Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievonen sanoo.
Neste Oil suunnittelee myös Porvoon ja Naantalin jalostamoiden toimintojen yhdistämistä tehokkaamman ohjauksen ja kustannustehokkaamman toimintatavan saavuttamiseksi. Yhtiö aikoo myös sulkea joitakin toimintoja tai luopua niistä.
Näiden ja aiemmin toteutettujen muutosten arvioidaan pienentävän yhtiön henkilöstötarvetta noin 250 henkilöllä pääosin Suomessa. Neste Oil on esittänyt henkilöstölleen kutsun muutoksia ja henkilöstövaikutuksia käsittelevään yhteistoimintaneuvotteluun.
”Euroopassa on merkittävästi öljynjalostuksen ylikapasiteettia, joten meidän on etsittävä kilpailukykyä parantavia ratkaisuja laajalla keinovalikoimalla. Niillä turvaamme Neste Oilille toimintaedellytykset ja rakennamme kasvua”, Lievonen sanoo.
Suunniteltu uusien investointien ohjelma koostuu useasta osasta, joista suurin yksittäinen investointi on raaka-ainesyötön esikäsittely-yksikön (SDA) rakentaminen Porvooseen. 200 miljoonan euron investointi parantaa yhtiön tuotantorakennetta ja mahdollisuuksia optimoida raakaöljysyöttöä. SDA-yksikön on määrä valmistua vuonna 2017.
Naantalissa yhtiö yksinkertaistaa jalostamon rakennetta ja investoi noin 60 miljoonaa euroa prosessia tehostaviin käyttöhyödykehankkeisiin. Näiden investointien perussuunnittelu valmistuu vuoden 2015 alkukuukausina, minkä jälkeen yhtiöllä on edellytykset tehdä lopulliset investointipäätökset. Investointien käyttöönotto tapahtuisi vuoden 2017 alkupuolella.
Lue lisää
Katso kaikki
Talteka selvitti: Julkisten tilojen kunto vaikuttaa joka kolmannen suomalaisen asuinpaikan valintaan

Sähkön siirtolaskutukseen valmistellaan muutoksia – Tehomaksu tasaamaan kulutusta
