NCC:lle Green Building -status
NCC:n kehittämä kauppapuisto, Kodinkeskus Sveitsin Portaali Hyvinkäällä on Suomen ensimmäinen Green Building -vaatimukset täyttävä hanke. Statuksen myöntää EU.
Green Building -kohteen energiankulutuksen pitää olla vähintään 25 prosenttia vähemmän kuin vastaavan, määräysten mukaisen kohteen. NCC:n mukaan Kodinkeskuksessa laskennallinen ja toteutunut energiankulutus alitettiin 44 prosentilla.
Normaalia matalampaan energiankulutukseen päästiin mm. parantamalla vaipan tiiveyttä, optimoimalla lvis-järjestelmät vuokralaisten tarpeisiin sopiviksi tilakohtaisilla energiamittauksilla sekä panostamalla käyttöönoton opastukseen ja käytönaikaiseen seurantaan.
– Energia- ja kustannustehokkaiden kiinteistöjen toteuttamisessa on huolellisen rakentamisen lisäksi olennaista myös käyttöönoton onnistuminen sekä huoltohenkilökunnan perinpohjainen opastus. Näin varmistetaan suunnitelman mukainen toteutus ja kyky järjestelmien jatkuvaan hienosäätöön tilanteiden muuttuessa. Ensiarvoisen tärkeää on kohteen toteuttajan ja uuden omistajan hyvä yhteistyö, kertoo Suomen NCC Property Developmentin yksikön johtaja Jukka Manninen.