NCC vuokraa MTV:lle uudet pääkonttoritilat Vallilan Fredriksbergistä – rakennustyöt käynnistyvät syksyllä

NCC on solminut vuokrasopimuksen MTV:n kanssa. Helsingin Vallilassa Konepajan alueella sijaitseva Fredriksbergin D-talo valmistuu kesällä 2022. MTV:n pääkonttori muuttaa uusiin tiloihin loppuvuodesta 2022.

– Fredriksbergin kestävää kehitystä edistävät modernit toimitilat toimivat elävänä ja avoimena kaupunkitilana myös muille kuin siellä työskenteleville. MTV:n tilatarve on vaativa ja moniulotteinen, tilat onkin kehitetty tarkasti asiakasta kuunnellen, NCC:n yksikön johtaja Yirui Jiang sanoo.

MTV:n mediaperheen mukana uuteen Pöllölaaksoon muuttaa yli 300 media-alan asiantuntijaa kumppaneineen.

– Meille on tärkeää, että henkilöstön ja kumppaneiden monipuoliset tarpeet huomioidaan jo rakennusvaiheessa ja että ympäristönäkökulmat mietitään huolella, kertoo MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen.

NCC:n kehittämän Fredriksbergin viimeisen vaiheen eli D-talon rakentaminen alkaa syyskuussa ja sen arvioidaan valmistuvan kesällä 2022. MTV vuokraa 8 600 m2:n tiloista noin 70 %.

– Fredriksberg on suunniteltu sekä moderniksi työympäristöksi että kohtaamispaikaksi Helsingin asukkaille ja vierailijoille. Lounasravintola Alice Italian ja juuri avatun näköalaravintola Loi Loi Rooftop Restaurant ja Distilleryn lisäksi myös D-taloon on tulossa ravintolapalveluita täydentämään alueen tarjontaa, NCC:n projektipäällikkö Miro Pojanluoma kertoo.

Fredriksberg toteutetaan BREEAM-ympäristöjärjestelmän mukaisesti, tavoitteena Excellent-taso. Taloista löytyy muun muassa aurinkopaneeleja ja rakentamisessa on huomioitu energiankulutus, jätteiden lajittelu, kiertotalouden edistäminen sekä luonnon biodiversiteetti.

Fredriksberg lukuina:

Fredriksbergin neljästä toisiinsa kytketystä punatiilisestä toimistotalosta muodostuvaa kokonaisuutta on rakennettu vaiheittain:

A-talo: 9 000 m2, käyttöönotto 5/2018
B- ja C-talot: 11 000 m2, käyttöönotto 6/2020
D-talo: 8 600 m2, käyttöönotto arviolta kesällä 2022

Jätä kommentti

*

*