NCC rakentaa Elolle asuntoja Vantaan Pähkinärinteeseen

NCC ja Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ovat allekirjoittaneet sopimuksen 70 asunnon rakentamisesta Vantaan Pähkinärinteeseen. Sopimuksen arvo on yhteensä noin 10 miljoonaa euroa, ja se toteutetaan kokonaisvastuu-urakkana. Kyseessä on viides NCC:n kehittämän konseptin mukainen Bertta-talo. 

Bertta-talossa pysäköinti on järjestetty rakennuksen alimpiin kerroksiin, minkä vuoksi se soveltuu erinomaisesti täydennysrakentamiseen. Rakennuksessa on kaksi pysäköinti- ja yhteistilakerrosta sekä kuusi asuinkerrosta. Urakkaan kuuluvat myös pihalle tulevat pysäköintipaikat sekä piha-alueet.

”Hienoa, että löysimme kohteeseen sopivan täydennysrakentamisen ratkaisun, joka osaltaan mahdollistaa alueen kehittymisen edelleen”, sanoo NCC:n hankekehitysjohtaja Martta Kyllönen.

Rakentaminen alkaa lokakuussa, ja kohde valmistuu alkuvuonna 2020.

”Täydennysrakentamiskohde palvelujen vieressä keskellä Pähkinärinnettä on erinomainen lisä rakennuttamisohjelmaamme, jonka tarkoituksena on kehittää asuntosalkkuamme ja tuottaa noin 1000 korkeatasoista vuokra-asuntoa asiakkaillemme lähivuosien aikana”, kertoo työeläkeyhtiö Elon projektinjohtaja Antti Pyötsiä.

 

Lue lisää

Katso kaikki