Moment ry: Väärät uskomukset haittaavat putkiremontteja

Moment ry haluaa oikoa sukittamalla tehtyihin putkiremontteihin liittyviä uskomuksia

”Ei huono ala kasva, kyllä siellä takana on oikeata asiaa”, todettiin jo vuoden 2017 Putkibarometritutkimuksessa. Modernit Viemärisaneerausmenetelmät (MoMent) ry:n puheenjohtaja Heikki Jyrämä haluaakin oikoa virheellisiä väitteitä, jotka kohdistuvat muun muassa sukittamisen laatuun, käyttöikään, käyttökohteisiin sekä työn jälkeen.

Sukitusalan työn laatuun ja osaamiseen on satsattu voimakkaasti viimeisen viiden vuoden ajan, ja ala on kehittynyt isoin askelin. Urakoitsijoiden määrä on kasvanut noin 100 toimijaan. Myös rakennusalan suuret yritykset, kuten Lehto Group ja YIT Talon Tekniikka, käyttävät sukitusmenetelmää putkiremonteissaan.

Sukittamalla eli rakenteita rikkomattomalla menetelmällä putkiremontteja on tehty Suomessa runsaat 10 vuotta talojen sisällä. Kunnallisella puolella sukitus on ollut käytössä jo 1970-luvulta saakka.

”Tänä aikana alamme on kehittynyt isoin askelin. Meillä alan toimijoilla onkin useasti tunne, että olemme vallanneet liian ison siivun putkiremonttiurakoista. Näinhän yleensä käy, kun uusi tapa toimia valtaa alaa”, sanoo Jyrämä.

Sukitusalan viemärisaneeraajien henkilösertifiointikoulutus käynnistyy lokakuussa yhteistyössä Työtehoseura TTS:n kanssa. Kolmipäiväisen koulutuksen ja VTT:n valvoman onnistuneen näyttökokeen jälkeen saa henkilösertifikaatin. Tavoitteena on saada koulutettua asennusyritysten viemärisaneeraajista noin puolet seuraavan kolmen vuoden aikana.

”Ilman kunnon perehdytystä ei sukitusalalle pääse viemärisaneeraajaksi. Työntekijän työturvallisuus ja työn laatu ovat tärkeitä asioita”, sanoo Jyrämä.

”Siksi alalla jo olevien ja alalle tulevien kouluttaminen on tärkeä asia. Toisin on perinteisellä puolella, kuka tahansa voi ryhtyä tekemään putkimiehen töitä.”

Kylpyhuonesaneeraukset onnistuvat kummallakin menetelmällä

Jyrämän mukaan perinteisen putkiremontin kannattajat ovat sitä mieltä, ettei kylpyhuoneremontteja voida tehdä, jos putkiremontti tehdään sukittamalla. Hän huomauttaa, että perinteisessä menetelmässä sekä sukittamalla tehtävässä ns. hybridiremontissa voidaan kylpyhuoneet saneerata tai sitten ei.

”Valitettavasti virheellistä väitettä käytetään usein perinteistä menetelmää puolustettaessa. Tätä kuulee jopa asiantuntijatahojen kommenteista. Koko väite on siis valheellinen. Vuoden 2017 Putkibarometrissa todettiinkin, ettei huono ala kasva, kyllä siellä takana on oikeata asiaa”, kertoo Jyrämä.

Sukitus on Jyrämän mukaan aina perinteistä remonttia halvempi ratkaisu. Toteutuneiden hybridiremonttien neliöhinnat liikkuvat luokassa 500-600 e/m2, kun vastaavan sisältöisten perinteisten putkiremonttien hinta liikkuu 1000 e/m2 paikkeilla.

Remonttien hintavertailu on tosin vaikeaa, koska sisällöt poikkeavat toisistaan ja jokainen kohde on erilainen.

”Yle uutisoi vuoden 2017 keväällä Suomessa olevan yli 200 000 ”liian halpaa” asuntoa, joiden taloyhtiön voi olla vaikea saada riittävän suurta remonttilainaa. Vakuudet eivät yksinkertaisesti riitä esimerkiksi perinteisellä menetelmällä tehtävään putkiremonttiin”, kertoo Jyrämä.

Sukitusmenetelmällä tehty putkiremontti on Jyrämän mukaan monella tavalla perinteistä putkiremonttia kevyempi ja inhimillisempi vaihtoehto. Asumishaitta jää pieneksi, sillä asunnossa voi asua ja hanoista tulee vettä.

”Itse olen ollut vajaat kymmenen vuotta alalla ja ollut mukana noin 300 kerrostalon sukitusurakassa. Vain yhden vanhan rivitalon putket eivät kestäneet puhdistusta.”

”Tosin se tapahtui vuonna 2010 ja nykytekniikalla ne olisi hyvin todennäköisesti saatu sekä puhdistettua että sukitettua. Eli nykyisillä työkaluilla putkien puhdistus on hyvin hellävarainen toimenpide eikä putkien hajoamista kannata pelätä”, kertoo Jyrämä.

Vakuutusyhtiöiden suhtautuminen sukittamalla tehtyihin putkiremontteihin vaihtelee. Vakuutusyhtiöistä IF ja Dual Finland katsovat sukitetun putken uudeksi, samoin kuin perinteisellä menetelmällä tehdyssä putkiremontissa.

OP katsoo sukitetut putket kymmenen vuoden ikäisiksi ja Lähi-Tapiola 15 vuoden ikäisiksi, kun saneeraus on tehty VTT:n sertifioimalla tavalla. Vakuutusyhtiöiden kannat ovat muokkautuneet koko ajan enemmän ja enemmän sukitusystävällisemmiksi vahinkohistorian ohjaamina.

Putkiremonttien kanssa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Vakuutus ei vahingon sattuessa korvaa kaikkea, koska vanhojen putkien ikävähennykset ovat merkittäviä.

Jätä kommentti

*

*