Markus Väyrynen Sitowisen toimitusjohtajaksi

Rakentamisen suunnittelu- ja asiantuntijayritys Sitowise on nimittänyt ensimmäiseksi toimitusjohtajakseen Markus Väyrysen.

Rakentamisen suunnittelu- ja asiantuntijayritys Sitowise on nimittänyt ensimmäiseksi toimitusjohtajakseen Markus Väyrysen.

Wise Group Finland Oy:n ja Sito Oy:n yhdistyessä syntynyt Sitowise aloittaa uuden organisaation mukaisen toimintansa suunnittelu- ja konsultointitalona 1.1.2018. Sito Oy ja Wise Group Finland Oy toimivat vuoden loppuun asti erillisinä yrityksinä.

Sitowisen hallitus on nimittänyt DI Markus Väyrysen Sitowisen toimitusjohtajaksi. Väyrynen aloittaa tehtävässä välittömästi konsernin emoyhtiön toimitusjohtajana.

Väyrysellä on lähes 20 vuoden monipuolinen kokemus rakentamisen toimialalta. Sitossa hän on työskennellyt vuodesta 2001, viimeksi Suunnittelu ja konsultointi -liiketoiminta-alueen johtajana ja Siton johtoryhmän jäsenenä.

”Otan uuden haasteen vastaan innolla. Haluamme olla alan edelläkävijä kasvavien kaupunkiseutujen monipuolisessa kehittämisessä hyödyntäen digitalisaation luomia mahdollisuuksia. Lisäksi haemme vahvaa kasvua sekä kotimaassa että Pohjoismaissa”, Väyrynen sanoo.

”Markus Väyrynen on osoittanut nykyisessä tehtävässään erinomaista kykyä liiketoiminnan menestyksekkääseen luotsaamiseen, asiakasymmärrykseen sekä alan asiantuntijoiden johtamiseen. Hänellä on pitkä kokemus alalta ja vahva näkemys toimintaympäristön tarjoamista mahdollisuuksista. Uskomme, että hänen johdollaan Sitowise kehittyy merkittäväksi toimijaksi niin kotimaisilla kuin pohjoismaisillakin markkinoilla”, toteaa Sitowisen hallituksen puheenjohtaja Aki Ojanen.

Yhdistyvien yritysten nykyinen johto jatkaa Sitowisen palveluksessa. Wise Groupin toimitusjohtaja Aki Puskasta tulee konsernin varatoimitusjohtaja ja talonrakentamisen suunnittelu- ja konsulttipalvelut -liiketoiminta-alueen vetäjä. Siton toimitusjohtaja Tapio Puurusen vastuulla tulee olemaan projektitoimintaan, asiakkuuksiin ja Sitowisen toiminnan kehittämiseen liittyviä kokonaisuuksia.

 

Lue lisää

Katso kaikki