Markus Lengauer Oras Groupin toimitusjohtajaksi

Oras Groupin hallitus on päättänyt nimittää konsernin toimitusjohtajaksi tekniikan tohtori Markus Lengauerin (52). Hänet nimitetään myös Hansa Armaturen GmbH:n sekä tiettyjen muiden Oras Oy:n tytäryhtiöiden toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävissään virallisesti 1. marraskuuta 2017.

Markus Lengauer on Itävallan kansalainen ja hän asuu perheensä kanssa Itävallan Sankt Barbarassa. Vuodesta 2013 hän on toiminut itsenäisenä LVI-alan konsulttina. Hänellä on ollut pitkä ja menestyksekäs ura Rettig ICC:ssä, jossa hän eteni toimitusjohtajaksi. Lengauerilla on tekniikan tohtorin tutkinto Wienin teknillisestä yliopistosta. Vuodesta 2015 hän on toiminut Uponorissa sekä hallituksen että tarkastusvaliokunnan jäsenenä.

”Koska Markus on jo ennestään perheemme verkoston luotettu henkilö, hän pystyy nopeasti vastaanottamaan Oras Groupin toimitusjohtajuuden”, sanoo Oras Groupin hallituksen varapuheenjohtaja Annika Paasikivi.

“Markus on jo ansainnut kannuksensa johtajana ja hänellä on runsaasti kokemusta sekä Pohjoismaiden että Keski-Euroopan markkinoista. Hänen keskeinen tehtävänsä on varmistaa, että keskitymme oikeisiin operatiivisiin toimenpiteisiin, joilla saavutamme kestävää ja kannattavaa kasvua sekä luomme arvoa pitkällä tähtäimellä”, kommentoi Oraksen hallituksen puheenjohtaja Jari Paasikivi.

“Oras ja Hansa ovat molemmat tunnettuja brändejä, joilla on vahva asema useilla eurooppalaisilla markkinoilla. Vahvat brändit, hyvä johtaminen ja motivoitunut henkilöstö mahdollistavat kannattavan kasvun ja hyvät yhteistyösuhteet asiakkaisiimme. Olen innoissani uudesta roolistani ja odotan hedelmällistä yhteistyötä Oras Groupin tiimin kanssa”, Lengauer kommentoi.

Kuvassa: Markus Lengauer, Annika Paasikivi ja edellinen toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi.

Lue lisää Pekka Kuusniemi Raisio Oyj:n toimitusjohtajaksi

Jätä kommentti

*

*