Mari Rajaniemi Ecorealin johtoryhmän jäseneksi – ”Koen hiilineutraaliuden hyvin tärkeäksi osa-alueeksi niin koko yhteiskunnan kuin kiinteistönomistajienkin näkökulmasta”

Rajaniemen vastuulla on johtaa, kehittää ja kasvattaa kannattavasti yrityksen hiilineutraalisuuteen tähtääviä palveluja.

Mari Rajaniemi on nimetty Ecorealin uudeksi johtoryhmän jäseneksi 1.3.2022 nimikkeellä johtaja, hiilineutraalisuus, kertoo Ecoreal tiedotteessaan.

Talotekniikka-lehti

Rajaniemi on työskennellyt ennen Ecorealille siirtymistään seitsemän vuotta energiatehokkuus- ja ympäristövastuullisuusasioiden parissa ensin Corbelissa ja tämän jälkeen yrityskaupan myötä Realia Managementissä. Tästä ajasta hän on toiminut yli viisi vuotta vastuullisuuspalveluiden johtajana Realia Managementissä.

Ennen tätä hän on muun muassa tehnyt jatko-opintoja sekä tutkimusta Energia-akatemia hankkeessa Helsingin yliopistolla.

Rajaniemen vastuulla on johtaa, kehittää ja kasvattaa kannattavasti hiilineutraalisuuteen tähtääviä palveluja Ecorealin asiakkaille. Tavoitteena on myös tukea aktiivisesti operatiivista liiketoimintaa hiilineutraalisuuteen liittyvien kysymysten osalta, sekä toteuttaa laadukkaasti ja kannattavasti nimetyt kehittämishankkeet.

– Odotan innolla pääseväni työskentelemään niin ecorealilaisten kuin asiakkaidenkin kanssa ja kehittämään kiinteistöjen hiilineutraaliutta eteenpäin. Koen hiilineutraaliuden hyvin tärkeäksi osa-alueeksi niin koko yhteiskunnan kuin kiinteistönomistajienkin näkökulmasta, joten tuntuu tärkeältä päästä viemään tätä asiaa eteenpäin. kertoo Rajaniemi tiedotteessa.

 

Lue lisää

Katso kaikki