LVI-tukkumyynnin arvo kasvoi myös vuoden 2021 viimeisellä neljänneksellä – ”Tällä hetkellä näkymät ovat hyvät, joskin haasteena on tiettyjen komponenttien edelleen pitkät toimitusajat ja tietysti koronapandemia”

Ilkka Salo: "Hyvä ilmahygienia alkaa vihdoin olla myös virallisessa ohjeistuksessa ainakin ajoittain mukana. Sen parempi huomioiminen auttaisi tästä kurimuksesta ulospääsyä merkittävästi."

Vuosi 2021 oli vahvan kasvun aikaa, vaikka ensimmäinen kvartaali alkoikin vaisusti. Raaka-aineiden ja komponenttien hinnat ja saatavuus toivat mukaan omia haasteitaan, mutta vuoden tulos oli positiivinen. Uudis- ja korjausrakentaminen olivat hyvässä vedossa, ja myös alkanut vuosi näyttää valoisalta, kertoo Talotekninen teollisuus ja kauppa ry eli Talteka tiedotteessaan. 

Talotekniikka-lehti

LVI-tuotteiden tukkumyynnin arvo jatkoi kasvuaan myös vuoden 2021 viimeisellä neljänneksellä ja koko vuoden kasvuprosentti oli 9,1. Vuosi alkoi vaisusti, mutta kiihtyi loppua kohden, ja viimeisellä kvartaalilla kasvua oli peräti 15,9 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden.

Myynnin arvon noususta osan selittää voimakkaasti kohonneet raaka-aineiden ja komponenttien hinnat. Myös määrällistä kasvua on, sillä sekä uudis- että korjausrakentaminen olivat hyvässä vedossa. Etenkin keväästä saakka nähty asuntorakentamisen kasvu siivitti myös talotekniikkaa.

 

Teollisuuden rakentaminen näyttäisi myönnettyjen rakennuslupien perusteella lähtevän alkuvuonna kasvuun, ja julkisella sektorilla on käynnistymässä uusia sairaalahankkeita. Myös korjausrakentaminen on piristynyt ja sen odotetaan kasvavan. Talonrakentamisen luottamusindikaattorit ovatkin Rakennusteollisuus RT:n selvityksissä nyt hyvällä tasolla ja kasvun odotetaan jatkuvan kuluvana vuonna.

Kasvavat vaatimukset energiatehokkuuden, kestävän kehityksen ja turvallisen sisäympäristön osalta korostavat edelleen laadukkaan talotekniikan merkitystä.

Epävarmuutta rakentamiseen tuovat koronatilanteen kehitys ja rakennustuotteiden saatavuus. Myös rahoitusmarkkinoiden liikkeitä seurataan nyt tarkemmin.

– Tällä hetkellä näkymät ovat hyvät, joskin haasteena on tiettyjen komponenttien edelleen pitkät toimitusajat ja tietysti koronapandemia, joka tuntuu osaavan jatkuvasti yllättää. Hyvä ilmahygienia alkaa vihdoin olla myös virallisessa ohjeistuksessa ainakin ajoittain mukana. Sen parempi huomioiminen auttaisi tästä kurimuksesta ulospääsyä merkittävästi, pohtii Taltekan toimitusjohtaja Ilkka Salo tiedotteessa.

Lue lisää

Katso kaikki