LVI-teknisten tuotteiden tukkumyynti kasvoi ennustetusti

LVI-teknisten tuotteiden tukkumyyntien arvo pysyi kolmannella kvartaalilla ennusteen mukaisena.

LVI-teknisten tuotteiden tukkumyyntien arvo pysyi kolmannella kvartaalilla ennusteen mukaisena.

Myynnissä oli kasvua kuusi prosenttia edellisvuoden vastaavan ajan myyntilukuihin nähden. LVI-teknisten tuotteiden tukkumyyntien arvo kolmannella kvartaalilla oli 289 miljoonaa euroa, kun se vuotta edeltävänä ajanjaksolla oli 273 miljoonaa euroa.

Koko alkuvuoden osalta LVI-teknisiä tuotteita on myyty tukkuliikkeiden kautta 799 miljoonan euron arvosta. Tämä on neljä prosenttia enemmän kuin viime vuoden kokonaismyynnit kolmelta ensimmäiseltä kvartaalilta.

”Kokonaismyyntien määrä vastaa ennusteita kaikin puolin. Uudisrakentaminen on elpynyt ja hyvä vauhti näyttää jatkuvan ainakin kasvukeskuksissa. Rakentaminen painottuu edelleen asuinrakennuksiin, mutta toimistorakentaminenkin on osoittanut piristymisen merkkejä etenkin Helsingissä”, LVI-Teknisen Kaupan liitto ry:n toimitusjohtaja Magnus Sirén sanoo.

”Korjausrakentamisen osalta pula osaavasta työvoimasta rajoittaa kasvua hieman, mutta vanheneva rakennuskanta ja korjausvelka kyllä pitää huolen siitä, kohteita riittää. Olemme hyvin viime vuoden vauhdissa.”

Tukkumyyntien tilastoa ylläpitää LVI-Teknisen Kaupan liitto.

Lue lisää

Katso kaikki