LVI-suunnittelija ei pärjää vanhoilla opeilla
Ammatista riippumatta työn sisällöllä ja työn tekemisen tavoilla on tapana muuttua, joillakin enemmän ja joillakin vähemmän. 32 vuotta päätoimisesti journalismin parissa työskennelleenä voin sanoa, että mediatyö on kokenut melko ison muutoksen, mutta perusajatus ei ole muuttunut: media kertoo mitä on ollut, mitä on nyt ja mitä mahdollisesti tulee olemaan.
Mikään poikkeus ei ole talotekniikka-alakaan. Otetaan työnkuvan muutoksesta esimerkiksi LVI-suunnittelija. Digitalisaatio, energiatehokkuusvaatimukset ja rakennusautomaation kehitys ovat muuttaneet hommia perusteellisesti.
Samalla on muuttunut koko rakentamisen painopiste. Yhä suurempi osa LVI-suunnittelijoiden työstä kohdistuu korjausrakentamiseen. Nykyinen rakennuskantamme on melko suurelta osin rakennettu 1960–1990 -luvuilla. Näiden rakennusten talotekniikka tulee elinkaarensa päähän samaan aikaan, kun energiatehokkuusvaatimukset kiristyvät ja käyttäjien odotukset sisäolosuhteista kasvavat.
Korjaushankkeissa työ ei ole vanhan toistamista uusilla laitteilla. Päinvastoin. Vanhoihin rakenteisiin sovitettavat nykyaikaiset järjestelmät edellyttävät suunnittelijalta laajaa osaamista, luovuutta ja kykyä ymmärtää rakennusta kokonaisuutena. Jokainen kohde on aina jonkinlainen kompromissi tilojen, rakenteiden, energiatehokkuuden, kustannusten ja käytettävyyden välillä.
Suunnittelutyö on muuttunut teknisestä piirtämisestä tiedonhallinnaksi ja järjestelmien optimoinniksi. LVI-suunnittelijan on mietittävä rakennuksen koko elinkaaren aikaista toimivuutta ja energiankäytön jatkuvaa optimointia. Moderni LVI-suunnittelija toimii yhä useammin osana dataan ja integraatioihin perustuvaa asiantuntijaverkostoa.
LVI-suunnittelijoiden osaamista tarvitaan tulevina vuosinakin, mutta ilman tietojen päivittämistä hieman hankalalta se tuntuu. Vanhoilla opeilla pötkitään vähän matkaa, mutta ei kovin pitkälle.
