LVI-alan vahva asema piti ammatillisessa koulutuksessa

LVI-alan vahva asema eräänä ammatillisten oppilaitosten suosituimmista opintosuunnista säilyi tämän vuoden yhteishaussa. Jokaista aloituspaikkaa tavoitteli kaksi ensisijaishakijaa. Kokonaishakijamäärä nousi lähes 8.000:en, joista ensisijaisia oli 2.430.
– Rakentamisen viilenneistä näkymistä huolimatta LVI-alan odotukset ovat vahvat. Ilmastopolitiikan uudet linjaukset ja tiukentuvat energiatehokkuusmääräykset tuovat jatkossa uudentyyppistä työtä alalle. Tämä taas edellyttää aiempaa vaativampaa osaamista, LVI-Teknisten Urakoitsijoiden toimitusjohtaja Jari Syrjälä korostaa.
Energiankulutuksesta noin 40 % kohdistuu rakennusten lämmittämiseen ja jäähdyttämiseen. Rakennukset ovat keskeisessä asemassa kasvihuonekaasujen vähentämisessä, uusiutuvan energian käytössä ja energiaomavaraisuuden ratkaisuissa.
LVI-urakoitsijat odottavat myös, että patoutunutta korjausrakentamistarvetta ryhdytään purkamaan.
LVI on merkittävin osa talotekniikkaa ja käsittää rakennusten lämmityksen, vesihuollon ja ilmanvaihdon. Urakointi työllistää 13.000 henkeä.
Perustietoa:
* talotekniikan perustutkinnossa voi suorittaa LVI-asentajan, kiinteistönhoitajan tai teknisen eristäjän tutkinnon
* opinnot kestävät kolme vuotta ja antavat kelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin
* opintoihin kuuluu puolen vuoden jakso työpaikoilla järjestettyä oppimista
* kevään 2008 yhteishaussa aloituspaikkoja oli 1.193, ensisijaisia hakijoita 2.430 ja hakijoita kaikkiaan 7.893
* työnäkymät ovat mm. eläkkeelle siirtymisten ja korjausrakentamisen kasvun johdosta hyvät
* ammattimiehen ansiotaso on teollisuuden ja rakentamisen huippua

Lue lisää

Katso kaikki