LVI-alan hermolla

Suomen LVI-liitto SuLVI ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on nimitetty 1.2.2020 alkaen Samuli Könkö. Neljällä vuosikymmenellä LVI-alalla toiminut Könkö työskenteli aiemmin liiton koulutuspäällikkönä. ”Sekä toiminnanjohtajan että koulutuspäällikön tehtävissä pitää pysyä alan hermolla”, Könkö sanoo.

Teksti: Piritta Porthan

Suomen LVI-liiton uusi toiminnanjohtaja Samuli Könkö aloitti LVI-alalla 1980-luvulla. Hän opiskeli peruskoulun jälkeen putkiasentajaksi, ja alavalinta oli lähes sillä selvä. Könkö kävi armeijan pois alta ja aloitti sitten työskentelyn LVI-Kulma-nimisessä yrityksessä.

Työnkuvaan kuului asennushommien lisäksi logistiikkaa, kuluttajakauppaa, autonkuljettajan töitä ja suunnittelua. Vähitellen Könkö suuntautui yhä enemmän myyntiin ja huomasi, että asiakkaat kaipasivat myös neuvoja. Hän alkoi selvittää alan asioita syvällisemmin ja päätti opiskella työn ohella LVI-insinööriksi Teknisessä opistossa.

1990-luvun lama koetteli LVI-Kulmaa, mutta yritys pystyi omistajavaihdosten avulla jatkamaan toimintaansa Forssan LVI-Kulma -nimellä. Könkö työskenteli yrityksessä 2000-luvulle asti.

– Aluksi emme tehneet isoja hankkeita, vaan pyöritimme huoltoa ja tarvikekauppaa. Sitten lähdimme tekemään putkiremontteja ja linjasaneerauksia.

Koulumaailmasta liittomaailmaan

Osana työtään Forssan LVI-Kulmassa Könkö arvioi työnantajaedustajana opiskelijoiden näyttötutkintoja Forssan ammatillisessa aikuiskoulutusliikelaitoksessa (FAK). Opettajantöistä hän ei haaveillut, mutta kun koululta sellaista tarjottiin, Könkö tarttui tilaisuuteen.

– Sen piti olla lyhyt keikka. Tarkoituksena oli laittaa asiat koululla kuntoon ja palata vanhaan työhön, Könkö kertoo.

Kouluhommissa vierähti kuitenkin yhdeksän vuotta. FAK yhtiöitettiin melko pian Faktiaksi, jossa Könkö työskenteli suurimman osan ajasta. Könkö toimi koulun LVI-alan vastaavana opettajana ja opiskeli näyttötutkintomestarin ja opettajan opinnot työnsä ohella. Varsinaista opettajantyötä hän teki koululla vasta työjaksonsa loppuvaiheessa, sitä ennen hän toimi koulun projekti- ja koulutuspäällikkönä.

Kahden eri koulun yhdistymisen kautta Könkön oppilaiksi tuli myös nuoria. Nuorten opettaminen ei Könköstä tuntunut omimmalta alalta, ja mielessä alkoi pyöriä ajatus työpaikan vaihtamisesta. Könkö hyödynsi tunti- ja opetusmateriaaleissaan SuLVIn tiedotusta ja huomasi liiton kotisivuilla työpaikkailmoituksen koulutuspäällikön paikasta.

Könkö valittiin SuLVIn koulutuspäälliköksi vuonna 2018, ja hän ehti hoitaa mielenkiintoista pestiään kaksi vuotta. Kun liiton toiminnanjohtajan paikka viime syksynä avautui, Könkö päätti hakea sitä. Hänet valittiin ja 1.2.2020 alkaen nimitettiin SuLVIn toiminnanjohtajaksi.

– SuLVI on tullut tutuksi, joten minun ei tarvitse hypätä tuntemattomaan. Sekä toiminnanjohtajan että koulutuspäällikön tehtävissä pitää pysyä alan hermolla. Toiminnanjohtajan vastuu esimerkiksi liiton taloudesta ja maineesta on kuitenkin koulutuspäällikköä laajempi. Tehtävä edellyttää myös enemmän esilläoloa.

Yhteydenpitoa jäseniin

Könkön mukaan SuLVIssa on aina tehty hienoa työtä, eikä suuriin muutoksiin ole tarvetta. Liiton keskeisenä tehtävänä hän pitää yhteydenpitoa jäseniin jäsenyhdistysten ja ulkoisen viestinnän kautta.

– Sähköisen viestinnän avulla esimerkiksi lausunnot liikkuvat nopeasti, Könkö sanoo. – Niihin on myös mahdollisuus vastata, joten jäsenistö pääsee konkreettisesti vaikuttamaan.

Könkö painottaakin vuorovaikutteisuuden merkitystä liiton ja jäsenyhdistysten välillä: tiedon on tärkeää kulkea kumpaankin suuntaan.

– Meidän pitää elää ajassa, seurata asioita tiiviisti sekä pysyä alalla ja alan tekemisessä konkreettisesti läsnä. Henkilökohtaiseen kuluttajaneuvontaan resurssimme eivät riitä, mutta kattojärjestönä meille kuuluu yleinen tiedotus.

SuLVIn tunnettavuudesta Könkö löytää parantamisen varaa. Sen hän haluaa tasolle, jossa ainakin kaikki LVI-alan toimijat tuntevat liiton.

– Tällä hetkellä se ei ole itsestäänselvyys. Kun liitosta tulee alalla tutumpi, pystymme myös kasvattamaan jäsenmääräämme.

Könkölle itselleen pitkä ura monipuolisella LVI-alalla on tuonut monenlaisia mieluisia töitä.

– Lähes koko työurani on liittynyt tavalla tai toisella LVI-alaan ja talotekniikkaan. Alavalinta ei ole harmittanut päivääkään.

 


 

 

  • Koulutukseltaan LVI-insinööri ja opettaja.
  • Työskennellyt muun muassa putkiasentajana, opettajana ja koulutuspäällikkönä.
  • Asuu omakotitalossa Jokioisissa yrittäjävaimonsa sekä Ella- ja Vilma-kissojensa kanssa. Aikuinen poika.
  • Harrastaa rakentamista, puutarhanhoitoa, remontointia ja juoksemista. On lukenut Aku Ankan viikoittain 1970-luvulta lähtien.
  • 1980–1990-luvuilla näytteli harrastajateatterissa ja keikkaili DJ:nä.

 

 

 

Jätä kommentti

*

*