Lujatalo voittanut megaluokan hankekokonaisuuden Kokkolassa

Lujatalo Oy on voittanut Kokkolan rautatientorin ja linja-autoaseman alueen suunnittelu- ja toteuttamiskilpailun ehdotuksellaan DoReMi. Hankkeen arvo on yli 80 miljoonaa euroa.

Lujatalon kumppaneina rakennusprojektissa toimivat NSA Yhtiöt Oy ja WasaCon Kokkola Oy.

Kokkolan rautatientorin ja linja-autoaseman megahankekokonaisuus on Lujatalolle ensimmäinen tämän kokoluokan hanke alueella.

”Meillä oli selkeä visio, kuinka halusimme kokonaisuuden näyttäytyvän, ja olimme tyytyväisiä, että kaupunginhallitus näki suunnitelmamme sekä sitoutumishalumme samoin”, sanoo Lujatalon Uudenmaan ja Pohjanmaan aluejohtaja Heimo Hantula.

Kokkolan kaupunki on suunnitellut rautatientorille uutta käyttöä jo pidemmän aikaa. Käynnissä olevan asemakaavatyön myötä mahdollistui nyt myös asuntorakentaminen rautatientorin alueelle.

Rautatientori on laajin uuteen käyttöön tuleva kohde Kokkolan keskustassa. Uuden suunnitelman myötä alueelle tulee asuntoja n. 20 000 m2, hotelli, tapahtumakeskus ja noin 5000 m2:n kauppakeskus.

Lujatalon ehdotuksen valitsi voittajaksi kahdesta kilpailuun osallistuneesta ehdotuksesta luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koostuva tuomaristo. Voittaneen ehdotuksen ”DoReMi” pohjalta on löydetty hyvä tapa soveltaa uudisrakentamista nykyiseen rakenteeseen.

DoReMi -suunnitelman kantava ajatus koostuu kolmesta toiminnallisesta vyöhykkeestä, joista ytimenä toimii keskustakortteleiden kokonaisuus, jonka hahmo on tunnistettavissa kaikista suunnista lähestyttäessä.

Rakennustyöt on tavoitteena aloittaa vuonna 2017. Kohteen rakentamisella on hyvin merkittävä työllistävä vaikutus sekä Lujatalon omien työntekijöiden että alihankkijoiden kohdalla useiksi vuosiksi.

 

Lue lisää

Katso kaikki